Kielikysymyksiä ja räikeitä menopelejä

Mukavaa marraskuun alkua sinne Suomehen!

Hoksasin äskeisen lauseen kirjoittaessani, että nyt muuten lähtee viimeinen minun kokonainen Saksan kuukausi. Eilen oli Halloweeni, mutta minä kauhistelin kotona, olin näet töissä babysitterinä. Ei Saksassakaan Halloween mikään iso juhla ole, niin kuin ei meillä Suomessakaan, mutta kyllä silti näin naamiaispukuja eilen kaupungilla uuden kuukausikortin ostosmatkalla. Ja tietenkin Halloween-bileiden ilmoituksia on näkynyt monia. Niin ja oli meille kotiin ostettu pienoinen kurpitsa, siitä vissiin aikovat jotain kokata, toivottavasti pääsen osingoille!

Viime viikko meni puoliksi lasten kanssa ollessa kotona (leikittiin leluilla, välillä katottiin vähän videoita, kerran jopa leivottiin Cocon kans omppupiirakkaa), ja puoliksi vähemmällä työllä. Philipp oli kotona nyt päättynyttä viikkoa edellisenkin viikon. Kerittiin jo epäillä sikainfluenssaa, mutta ei se sitten sitä ollutkaan. No, tämän viikon sitten kummatkin lapset olivat osaksi kotona, Philipp keskiviikkoon asti ja Coco torstaihin asti. Ensi viikko on myös melko työntäytteistä, sillä Cocon Kindergartenissa vietetään lomaa. Syyslomaa sitten kai. Meinaan, että aika mahtaa tulla kyllä meillä kotona pitkäksi.

Tässä kattelen justiin telkkaria, näytetään taas tämmöstä ohjelmaa saksalaisista, jotka asuu ulkomailla. On kyllä niiiiin tuskaisen kuulosta monen näiden saksalaisen englanti, että suomiaksentti alkaa kuulostamaan todella ihanalta. Saksalaisten puhumana saksa on ihan mukavan kuuloista, mutta englanti ei. Tuntuu, että ne ei kerta kaikkiaan saa niitä sanoja ulos suusta. Tästä muuten tulee mieleen, en tiedä olenko jo kertonut, mutta minä kuulen aina kertoessani olevani suomalainen, että "tehän puhutte tosi hyvää englantia siellä Suomessa." Annalla (eli perheen äidillä) on yksi kaveri, joka ei millään halua uskoa, että kyllä minä puhun saksaa vähän enemmänkin kun "kiitos" ja "kyllä" ja "ei" (mikä muuten ärsyttää ihan tosi paljon) ja täten puhuu minulle aina englantia. En tiedä, onko hänen äitinsä amerikkalainen, mutta on kuulemma syntynyt ja nuoruutensa asunut New Yorkissa, mutta ainakaan tälle Annan kaverille ei ole lapsuudesta asti opetettu englantia, sen kuulee selvästi. No, pointtini tässä koko tyypin esillenostossa oli se, että kerran hän alkoi selittämään omalle pojalleen, että kuulepas nyt miten hyvää englantia tämä suomalainen au pair puhuu, englanti on suomalaisille kuin toinen äidinkieli! Että kylläpäs meitä sitten kehutaan kovasti. Meidän koulujärjestelmää ja kielitaitoa.

Tuli mieleen, että tuossa eilen puhuttiin Annan kanssa jostain syystä Kindergartenista. Siinä sitten kävi ilme, että yksi Cocon punatukkainen tyttökaveri Claire, käy englanninkielistä kindergartenia. Tämähän nyt kuulostaa siltä että joo, tytöllähän on ihan selvästi englantilaisia sukujuuria mutta ei sitten yhtään! Täysin saksalainen koko pikkutyttö ja sen perhe. Sen vanhemmat vaan halusivat, että lapsi oppisi englantia jo pienestä pitäen. Anna kertoi, että Kindergarten englanniksi ei olekaan ihan helppo homma, nimittäin ensinnäkin se maksaa 1000 euroa kuukaudessa, ja vanhemmiltakin vissiin vaaditaan tietty kuukausipalkka, ennenkuin lapsi otetaan sisälle. Englanninkieliset kindergartenit kuulemma ovat enemminkin opetukseen keskittyviä, siellä ei niinkään leikitä vaan opetellaan koulua varten asioita. Ja tämän takia lapset eivät voi mennä enää normaaliin kouluun, sillä he osaavat jo ensimmäisillä luokilla opetettavat asiat. Ja voitte arvata, että englanninkieliset koulut eivät tule halvaksi nekään.. Anna sanoi, että hänelle on tärkeämpää että lapset saavat leikkiä Kindergartenissa. Menkööt vaikka sitten Amerikkaan kouluun myöhemmin, kun haluavat oppia englantia. Nii'in, helppoahan se on sanoa noin kun raha ei ole ongelma.

Kerta nyt aloitettiin puhumalla kielitaidosta, niin ei päästetä vielä irti. Olen nimittäin viime aikoina tavannut uusia au paireja yhteisten brasilialaisten kavereiden kautta. Yksi heistä sitten oli ruotsalainen, nimeltään Sara ja tulee jostain Göteborgin likeltä. Sara on tosi mukava, ihan toista kuin vaikkapa meidän Espanjassa tapaamat ruotsalaiset tytöt, joista meille jäi trauma ja asenneongelma. Ollaan muutamaan otteeseen käyty Saran kanssa kahvilla lörpöttelemässä, ja Saran kautta olen joutunut tapaamaan seuraavan suomalaiseni. Mikähän sen tytön nimi oli, olikohan Julia. Ihan mukava, ei siinä mitään, ja puhuu saksaa. Olin nimittäin tässä toissaviikon perjantaina sellaisella pienellä Skandinavia kokoontuu-illallisella. Siellä oli siis minä ja Sara ja tuo suomalainen Julia ja Saran joku ruotsalainen kaveri Sofia ja sitten joku. jonka me kaikki tavattiin ihan ekaa kertaa. Se oli semmonen meistä ihan vähän vanhempi, chileläissyntyinen ruotsalainen jätkä, joka nyt työskenteli tyyliin toista vuottaan Saksassa. Voi hyvänen aika miten muuten se ruotsalainen Sofia näytti ruotsalaiselta.. ihonväri, hiukset, silmät, naama, kaikki! Mentiin yliopistoalueelle yhteen tosi kivaan ravintolaan ja siellä syötiin pastaa ja salaattia. Kaikki oli niin mukavia ja juteltiin hirveästi, naurettiin siinä samalla että kun skandinaaveista on aina se kuva, että ne on niin hiljaisia ja sisäänpäinkääntyviä jne. Hassuinta oli, että juteltiin saksaksi, kaikki puhui hyvää saksaa. No, kuulin sitten Saralta ja Julialta, että täällä on iso joukko suomalaisia au paireja, ihan niin kuin on brasilialaisiakin. Ne kaikki on tuoreita ylioppilaita, eli sitä 18-19 vee ikäryhmää. Niillä on semmonen oma ryhmä. missä ne sitten tekee kaikkea ja kattovat yhdessä jonkun koneelta suomalaista telkkaria jne.. Ja puhuvat suomea keskenään, oli mukana ei-suomalaisia tai ei. Osa ei osaa saksaa melkein ollenkaan eikä olekaan täällä saksaa oppiakseen. Nimittäin, perheissään he tarvitsevat suomea (tai joku kuulemma puhuu jopa englantia) ja Münchenissä pärjää ihan ok:sti englannilla. Niin miksipä sitä saksaa sitten oppimaan! Minusta ja kaikista muistakin homma kuulostaa ihan naurettavalta. Eikä mulla ole mitään hinkua tavata niitä, ne kuulostaa minulle semmoselta teinijengiltä, jotka ei tajua että nyt ollaan ulkomailla eikä Suomessa. Mutta vaikka se uusin tapaamani suomalainen Julia kuuluukin jengiin, on hän ihan mukava. Ja puhutaan saksaa kun Sara on siinä myös.

Nyt näkyy telkkarissa jotain hienoja autoja ja siitä tulikin mieleen, että tuli todistettua viime viikonloppuna, että tällä perheellä on muitakin kulkuneuvoja kun kaksi hienoa, mustaa autoa. Tai siis, Timillä on. Ja minkälaisia... No, homma lähti siitä, että Timin piti laittaa moottoripyöränsä talviteloille ja lapset halusi sitä katsomaan, joten minä lähdin sitten myös pihalle kaitsemaan lapsia. En sitten tiennyt että mitä pitää sanoa kun näin sen moottoripyörän - olin nimittäin odottanut sellaista tosi hienoa ja coolia ja isoa moottoripyörää niin sieltä Tim sitten kävelee kirkkaan keltaisen moottoripyörän kanssa, joka ei kyllä millään tavalla ole cool. No, kun kiillotus oli valmis ja moottoripyörä piti saada autotalliin niin mikäs siellä olikaan tiellä - Timin valkoinen öky-Alfa Romeo. Siis valkoinen!! Ja avoauto tottakai, mitä nyt tällä hetkellä siinä tietenkin oli katossa suoja rullattu päälle. Mietin, että eikö tällä kaverilla ole mitään makua.

Olin tuosa viime torstaina yhdellä keikalla, brassi-kaverini jenkkiläinen lempparibändi (yksi niistä) oli esiintymässä. Ja oli mukava päästä ulos talosta ihmisten ilmoille. Marraskuun lopussa sitten vuoro vaihtuu, mennään yhden minun suosikkibändin keikalle. Ja se keikka on iiiiiso, tuo viime torstainen oli melko pieni. En olekaan vielä koskaan ollut millään isolla keikalla, joten innolla odotan marraskuun 25:ttä.

Täällä ei ole enää sitä vähäistä lunta näkynyt aikoihin, mitä silloin kerran lokakuussa sateli. Ilmat on semmosen ehkä +10 astetta, toppatakkini on silti käytössä. Nyt on nätti ilma, aurinko paistelee ja tekisi mieli lähteä käymään lenkillä, ehkä menenkin. Tuolla on kerta kaikkiaan niin mukava kävellä ja välillä vähän hölkätä/juosta, kuunnella musiikkia samalla. Tämä sisälläistuminenkin vois tältä istumalta riittää. Tosiaan tuota telkkaria oon tuossa katsellut. vasta tapitin ihan innoissani kun löysin jonkun luontoohjelman. Se oli niin Suomennäköistä luontoa että mietin että pakko olla sieltä jostain meiltä! Karhuja siellä vilisti ja hirviä ja ties mitä muuta. No, lopulta jotain metsästäjää haastateltiin ja se puhui ruotsia. Mutta minusta vähän hassusti, ei se ollut riikinruotsia, vaan minusta se kuulosti yhtä painottomalta kun suomi. Joka tapauksessa: tuli niistä maisemista mukavan kotoinen olo :) Olenkin jo nähnyt kotiinpaluusta paljon unia..

Eipäs tällä kertaheitolla muuta. Lisää kuulumisia sitten myöhemmin marraskuussa. Nyt, ciao!