No nyt se iski - nimittäin kylmyys. Eikä edes kylmyys, vaan jäätävyys. Asteita täällä on nyt ollut semmoisen +18 verran, mutta tuuli ja ennen kaikkea kosteus aiheuttavat semmoisen jäätymisen että oksat pois. Yöllä ei enää pärjää edes flanellipyjamalla, toissa yön nukuin flanellit, fleece-takki ja paksu huppari päällä, huppu päässä ja villasukat jalassa, eikä ollut yhtään liian lämmin. Mun huoneen yksi seinä on vielä kokonaan liukuovea (parvekkeen vieressä kun asun) joten ulkoa pääsee hiippailemaan kylmää melko lailla. Täällä myydään vaatekaupoissa hirveästi lämpimiä vaatteita, ja nyt vasta ymmärrän että miksi. Aikaisemmin naurettiin vaan että mitä nuokin villatakeilla täällä tekee.
Meidän viikko on siis aikalailla mennyt sadetta pitäessä. Oli tarkoitus lähteä käymään tutkimusmatkalla yhdessä ostoskeskuksessa mutta vesisateen takia sekin reissu vesittyi. Samoin kävi Siestan järjestämälle huvipuistoreissulle, sekin peruuntui huonon kelin takia. Onneksi Niinalla on sentäs sateenvarjo niin päästään kouluun suht kuivina. Koulusta puheenollen, se on kyllä välillä melko omituista. Ensinnäkin, kun se meidän espanjan opettaja ei opeta vaan olettaa että kaikki tiedetään jo etukäteen. Sitten meidän strategic management and business policy-kurssin opettajat, niitä on siis kaksi, on jakaneet työt sillä lailla että toinen opettaa teoriaa ja toinen teettää harjoituksia. No, toinenhan niistä ei juuri puhu englantia ja ei siis ymmärrä meitä, ja toinen ongelma on siinä että kummatkin on menossa aivan eri aiheissa. (Kun niiden meidän harjoitusten pitäisi pohjautua teorian tunnilla läpikäytyihin juttuihin) Että kyllä meillä välillä ärsyttää.
Kouluruokalassa ei ole muuten vielä kertaakaan syöty. Meillä on erikseen kahvila ja ravintola, vaikka ne kyllä vierekkäin onkin. Kuultiin kylläkin että ne annokset on isoja, ja kaiken lisäksi kuuluu vielä kaksi eri lautasta siihen hintaan, joten täyteen ainakin pitäisi tulla. Kovasti on kyllä jo kurkittu ruokalaan päin että kyllä me sinne vielä mennään. Jos espanjalaiset (taas) vois mallia Suomesta jossain asiassa ottaa niin se ois kyllä aukioloaikojen ilmoittaminen. Monissa kaupoissa ei semmosia näet ole ilmoitettu, ravintoloista sitten puhumattakaan, joten toisinaan on vähän vaikea suunnitella menojaan.
Nyt me ollaan kuitenkin kaikki taas kotona, Iiris oli eiliseen asti perheensä kanssa kiertämässä Barcelonan nähtävyyksiä. Ensi viikonloppuna Siesta olisi järjestämässä reissua Madridiin ja sitä me vähän mietittiin, varsinkin kun jotain meidän kavereitakin on menossa. Saas nähdä, miten käy. Sinne on toisaalta helppo lähteä muutenkin, joten ei tämä viimeinen tilaisuus olisi. Tuota matkustelua me ei Niinan kans vielä oo oikein päästy kokeilemaan, Ibizan reissu on ainoa kauemmas suuntautunut reissu. No, vuoden vaihteen jälkeen meillä on viimeistään vapaata niin paljon että lähdetään, ja tietenkin sitten helmikuussa kun koulu on loppu.
Olenkin tainnut jo mainita aikaisemmin että miten hyvin Kippis täällä tunnetaan. Kaikki haluaa aina tulla kippistämään meille ja olen huomannut että sitä tehdään myös silloin kun me ei olla mukana kippistämässä. Varsinkin yksi, tässä meidän talossa asuva saksalainen kaveri, Simon, on ottanut kippiksen sanomisen sydämenasiakseen. Ja toisinaan tuntuu että Suomen noin yleensäkin, me kerran jopa yllätettiin kun se alkoi selittää että "In Finland we say" elikkä siis 'Suomessa meillä sanotaan että'..
Suomesta tulikin mieleen että ollaan nyt viime aikoina tutustuttu paremmin ja saatu hyvä kaveri neljännestä meidän RAMKilaisesta, Emmasta. Meitähän siis on tietoisesti kuusi vaihtaria Suomesta täällä, meidän neljän tytön lisäksi kaksi poikaa. Toinen niistä, Samir, on se, joka kerran yllätti meidät aivan täysin puhumalla suomea kun me luultiin sitä vähintään espanjalaiseksi. Toinen sitten taas on nimeltään Reima, oli jostain tuolta etelästä. Se on melkoinen näky täällä, koska sillä on pitkä, vaalea ja kihara tukka. Ja totta kai on kunnon suomalaisen tapaan kalpea.
Mutta ei tänne kyllä oikeastaan sen ihmeellisempää kuulu. Päivät vaan menee sekaisin kun ei ole samanlaista koulurytmiä niin kuin Rovaniemellä että kaheksalta kouluun ja neljältä kotiin. Ja senhän siitä sitten saa että menee synttärit ja kaikki vähän ohi, kortit lähtee aina myöhässä. Vaan täällä on kyllä melkoinen operaatio löytää onnittelukortteja, tai oikeastaan mitä tahansa muuta kun turistikortteja. Ja kohta ei löydy edes turistikortteja enää, sillä niitä myydään tuolla rannassa turistikaupoissa jotka on menossa varmaan jo kohta kiinni.
Nyt on lähdettävä syömään jotain. Me ei oo omaksuttu ollenkaan paikallista syömärytmiä vaan me syödään samoihin aikoihin kun kotona Suomessakin. Kielikurssin aikana me vielä käytiin illalla, siinä seitsemän ja puolen yön välillä, ulkona syömässä mutta nyt on juurruttu suomalaisiin tapoihin. Ainiin! Mepä saatiin eilen ruisleipää ja Fazerin suklaata, Iiriksen kotiväki oli tuonut vhän tuliaisia sille. Kylläpä oli hyvää! Koskaan ei kyllä ole vielä maistunut Fazerin suklaa niin hyvältä.
tai vaihtoehtoisesti "Joke in L.A". Tämä blogi siis kertoo, mitä tapahtuu kun seikkailin tieni Lapista Espanjan ja Saksan kautta Kalifornian armoille.
lauantai 25. lokakuuta 2008
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Tranquila, tranquila..
Niin se on taas vaan uusi viikko vierähtänyt alta ja lokakuun loppua kohden mennään. Hui kamala miten aika rientää..
Tämä viikko on ollut todella lämmin ja aurinkoinen, oltiin jopa parina päivänä rannallakin ennen koulua. Naurettiin sitten kun mentiin kouluun että montakohan kertaa sitä voi kotona sanoa, että meinasinpa melkein unohtaa vaihtaa uikkarit pois ennen kouluun menoa. Me vaan ei saada tarpeeksemme siitä että ollan lämpimässä Espanjassa ja sen ihmettelystä! Tämä viikonloppu ei ole kylläkään enää ollut niin kesäinen mutta kylmä täällä ei missään tapauksessa ole. Kun kuuntelee noita juttuja Suomen ilmasta niin ei passaa mennä sanomaan mitään kylmästä..
Tällä viikolla on ollutkin paljon koulun ulkopuolista ohjelmaa. Torstaina emännöitiin tyttöjen kanssa täällä meidän kotona meidän ensimmäiset illanistujaiset ja niistä tulikin menestys! Oli vain hassua huomata että oltiin seurueen ainoat ei-saksankieliset.. Kuulen täällä niiiin paljon saksaa että on pelottavaa välillä huomata että espanjan sijasta yrittävänsä muodostaa mielessään lauseita saksaksi. Meillä oli semmoset alle kymmenen omaa kaveria ja sitten niiden niiden kavereita (elikkä meidän uusia kavereita) ja vierailijoita kotimaasta. Hirveän monella on tähän aikaan perhettä tai kavereita kotoa kylässä. No mutta niihin illanistujaisiin, me istuttiin melkein koko ajan meidän parvekkeella ja hauskuutta riitti, ja siitäkös me oltiin mielissämme. Meidän olohuoneen seinän sombrerot keräsi ihastelijoita ja samoin kaikki kyseli että miksi meillä on sakset olkkarin seinällä (meillä on näet sakset roikkumassa seinällä naulasta, ne on helppo löytää siitä niin siksi tämmöinen sisustusratkaisu). Täytyy muuten vielä mainita että täällä osaa jo hirveän monet sanoa "kippis" ja sitä käytetään joka välissä kun kippistetään. Meistä se on hirveän hauskaa! Jos halutaan olla espanjalaisia niin sanotaan että salud ja saksaksihan se taipuu että prost. Myös puolaksi sen olen joskus kielikurssin aikana kuullut, se oli jotain tyyliin "strovje" (kirjotetaan kyllä varmaan aaaaivan eri lailla)
Perjantaina tehtiin reissu Carrefourin tavarataloon ja minä sain vihdoin yhden uuden levyn jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ja se oli paljon halvempi kuin mitä se Suomessa maksaisi! Eilettäin oli neljännen RAMKilaisen, Emman, synttärit. Se oli leiponut hyvää kaukkua ja sillä oli vaikka mitä muutakin mussutettavaa, me vietiin sille semmonen kiva suklaapupu lahjaksi.
Alunperäisen tarkotuksen mukaan tälle päivälle oli ohjelmassa jalkapallo-ottelu, mistä olin jo enemmän kuin innoissani, mutta sinne ei päästy koska pojat eivät saaneet enää lippua otteluun. Olen niin innoissani että meillä on täälä saksalaisia poikia kavereina, niiden kanssa voi puhua jalkapallosta! Kyllähän ne oli vähän ihmeissään kun ensimmäisen kerran tuli juttua siitä, että minäkin tykkään jalkapallosta. Yksikin Matthias on monta kertaa jaksanut ihmetellä kun tiedän "niin paljon joukkueita ja pelaajia" ja yleensä kun olen sen mielestä eka tyttö joka tykkää jalkapallosta.
Mutta siitä jalkapallomatsista, harmittaahan tuo kun nyt menee ohi mutta me varmana mennään toisen kerran. Päätettiin sitten yksimielisesti että tämä päivä käytetään löhöilyyn ja läksyt pitää tehdä ennen nukkumaanmenoa. Haettiin tuossa pari tuntia sitten pitsat yhdestä näistä naapuruston pizzerioista ja tämä pitsa oli aivan erityinen - ensinnäkin hirveän iso ja paljon täytettä, mutta samalla myös yksi parhaista pizzoista ikinä.
Tulikin mieleen, että en olekaan tainnut kertoa että meillä on täällä Gandiassa semmonen tyttö, joka opiskelee ihan 'oikeana' opiskelijana täällä UPV:ssä (Universidad Politécnica de Valencia). Aikaisemmin meiltä aina kysyttiin että tunnetteko sen, kerta olette Suomesta. No, yksi tunti sitten ennen intercultural communications tuntia Iiris näki sen tytön ja alkoi puhua mulle ja Niinalle että onkohan tuo se nyt. Minä sitten käännyin ympäri ja menin tarjoamaan kättä sille tytölle että 'terve, ootko sinä kans Suomesta?' ja olihan se. Se kertoi, että opiskelee täällä nyt neljättä vuotta (koulutus on viisivuotinen). Se on lähtöisin Helsingin tyköä mutta oli sitten aikanaan ollut Alicantessa (eli tässä ihan lähellä) vaihto-oppilaana ja päättänyt aloittaa ihan oikean koulun täällä. Se kovasti kyseli meiltä, mitä on tykätty ja toisinpäin.
Ensi viikolla minä ja Niina ollaan arkipäivät kahdestaan täällä kotosalla sillä Iiris lähtee Barcelonaan, sen perhe tulee sinne syyslomalle. Me on mietitty että miten me pärjätään kahdestaan niin pitkään, on totuttu että koko ajan on kolme tässä häärimässä. Eikä meillä ole ensi viikolle edes vielä ohjelmaa tiedossa, saa nähdä mitä saadaan aikaiseksi. Ainakin pitäisi lähettää yksiä kouluun liittyviä papereita meidän kansainvälisen toimiston kautta Suomeen, hakea UPV:n opiskelijakortit ja kysellä projekteista, joita täällä voitaisiin suorittaa.
En muista olenko maininnut aikaisemmin tästäkin mutta on todella ärsyttävää kun täällä maassa on tuo siesta-käytäntö useimmissa paikoissa. Elikkä monissa kaupoissa on siinä noin kello puoli kahden - viiden välillä pelit seis, vietetään siestaa. Täällä ei taida olla olemassa ruokatuntia joten siinä välissä sitten syödään ja nukutaan, pitäisi olla päivän kuumimmat hetket käsillä. Minusta se on varsinkin näin syksyllä ihan turha homma, ei nyt ole enää edes niin kuuma. Ja me kaikki suomalaiset on sitä vuorollamme päivitelty, se sotkee niin täysin suunnitelmat. Meidän mielestä juuri tuo kahden ja viiden väli olisi parasta aikaa kiertää kauppoja. Ja kun siestan aikataulu on niin liukuva, läheskään kaikkialla ei ole aikataulua sille vaan kaverit menee siestalle sitten kun siltä tuntuu.
Täällä maassa on myös tykätään kovasti raketeista, täällä saatetaan ilotulittaa minä päivänä vain ja joskus jopa vielä valoisan aikaan!
Mutta se on jännää, noin koulun suhteen, että tunnilta myöhästymisen kanssa ollaan toisinaan tosi tarkkoja. Me kun luultiin että espanjalaisessa koulussa ei välitetä mistään mitään, mutta monella kurssilla on esim. se käytäntö että jos tulet enemmän kun 15min myöhässä tunnille niin sinnepä ei pääsekään enää. Täsmällisyydestä muistutetaan koko ajan. Mutta sitten taas toisinaan opettajat on epätäsmällisiä ja jokunen on kuulemma joskus jättänyt tulematta kokonaan.
Välillä me huomaillaan keskenämme että voivoi, tuommonen peli ei kyllä vetelis Suomessa. Ja toisinaan kylläkin toisinpäin että onpa tämä tehty kivasti täällä, ei ne olis kyllä näin alkanu Suomessa tekemään..
Espanjassa ei muuten tunneta tiskiharjoja, vaan käytetään semmosia sieniä samaan tarkotukseen. Pyykinkuivaustelineitä niillä on täällä kyllä, mutta useammin vaatteet ripustetaan roikkumaan ikkunasta, ikkunan ulkopuolelle semmoisille parille kuivaustangolle. Meilläki on sellainen keittiön ikkunan ulkopuolella. Monilla ihmisillä on täten pyykit kuivamassa ikkunasta kadulle päin, kaiken kansan nähtävänä, mutta eipä niitä tunne se paljon häiritsevän.
Ainiin, joka paikassa hoetaan kahta asiaa. Ensimmäinen on tuo mikä on otsikossakin eli tranquila, tranquila ('trankila') eli se tarkoittaa jotain tämmöistä että 'rauhoitu' tai 'rauhassa' 'ei mitään hoppua'. Toinen on no pasa nada. Se tarkoittaa että ei se mitään/ei tässä mitään.
Eli kyllä täällä aina välillä näkyy myös se 'huomenna, huomenna'-elämänasenne.
Tässä nyt ilmeisesti kaikki tältä kertaa, kun ei tule enää muutakaan mieleen. Myöhempisiin, chao.

tiistai 14. lokakuuta 2008
"A Valencia, por favor!"
On se jännä miten täällä kelit vaihtelee ja pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että ei meidän tuosta kesästä tarvitse luopua ikinä. Kun viimeksi kirjoitin niin myrksy oli alkamassa, ja huonoa säätä kesti eiliseen asti. Koko torstainkin satoi kaatamalla vettä ja oikein mikään paikka ei ollut huonon ilman (ja Valencian juhlapäivän) takia auki. Perjantaina sitten päätettiin että ei tästä tule mitään, nyt otetaan juna jonnekin kauas ja lähdetään. Gandíaankaan ei ollut jäänyt paljon ketään tuttuja, joten ei mekään haluttu jäädä vesisateen keskelle istumaan. Ongelma vain oli siinä että kaikkialla muualla paitsi ihan etelässä tuntui olevan yhtä huono keli, ja etelän kaupunkeihin kuten Málagaan olisi kestänyt junalla kymmenisen tuntia joten ei oltaisi keritty olla kohteessa kauankaan sillä maanantaina oli taas koulupäivä. Päätettiin sitten ottaa perjantain iltatuntien jälkeen juna Valenciaan ja olla viikonloppu siellä. Kyllähän sielläkin satoi mutta onneksi vain hetkittäin. Harmi vaan kun Iiriksen kaverille sattui näin huonot kelit, se kun oli tullut Suomesta syksyä karkuun... Ainiin, vielä täytyy mainita että päästiin muuten Valenciaan ilmaiseksi, meiltä ei ikinä tultu perimään 3,90e niinkuin olis pitäny.
Lauantaipäivänä päästiin kartoittamaan kaupungin keskustaa, sillä edellinen Valencian visiittihän oli se kun ensimmäisen kerran tultiin Espanjaan ja oltiin aivan hukassa. Iiris shoppaili kaverinsa kanssa ja me Niinan kanssa tutkittiin ympäristöä ja mentiin syömään. Meidän ruokapaikka oli hienonnäköinen italialaisravintola mutta meno muuttui oudoksi siinä vaiheessa kun oltiin tilattu pizzaa. Meiltä vietiin veitset pois ja jätettiin haarukat siihen pöytään. No, ajateltiin että saadaan varmaan jotkut hienot pizzaveitset tilalle mutta kun pizzoja kiikutettiin meille niin eihän sieltä mitään veitsiä tullut. Ajattelin sitten että no hitsi, mulla on kyllä nälkä nyt ja jos kerta meinaavat että annetaan noitten syyä pizza pelkällä haarukalla niin minä syön kyllä sormin sitten! Kerkesin puolet syödä pitsasta (ja meitä kyllä varmana katottiin kieroon) kun joku toinen tarjoilija tuli ja kiiruhti antamaan veitset. Voin kertoa ettei jätetty tippiä.
Valenciassa oltiin yötä Niinan ja Iiriksen kielikurssin aikaisen kaverin luona, ja se asui ihan jalkapallostadionin vieressä. Rakennus oli aika hyvin pakattu muiden rakennusten väliin, isot Estrella-oluen mainokset vain näkyi. Minä odotan enemmän kuin innolla sitä päivää, kun pääsen katsomaan sinne jalkapalloa. Lauantaina löysin vahingossa telkkarista Espanja vastaan Viro pelin ja voi vain arvata olinko pelkästään siitä innoissani.. Toivottavasti onnistun pyydystämään seuraavan pelin mahdollisimman pian.
Sunnuntaipäivä meni löhöillessä neljän seinän sisällä kotona Gandíassa, eihän siinä kelissä muuta edes voinut tehdä. Eilinen päivä oli hiostava ja tosi sumuinen, mutta eipähän ainakaan satanut. Tänään hellelukemat on sitten taas korkealla ja aamukahvia juodessa parvekkeella pystyin näkemään taas monen päivän tauon jälkeen vuoret. Kesäinen musiikki soi rannalta käsin ja vuorien vieressä joku lenti semmoisella ultralla, mitä isä myös lentää. (Eli siis ne jokka eivät tiedä yhtään mistä puhutaan niin meinaan semmoista pientä lentokonetta, mitä monesti erehdytään sanomaan riippuliitäjäksi kun ei oikein muutakaan sanaa tiietä) Hulluintahan tässä on se että on melkein lokakuun puoliväli. Voin kuvitella minkänäköistä on samaan aikaan Suomessa...
Suomesta tulikin mieleen, olen pitänyt kirjaa siitä, minkämaalaisiksi meitä on täällä luultu. Suurin osa ihmisistähän kysyy että mistäs te olettekaan, mutta ihan muutaman kerran joku on erehtynyt veikkaamaan. Eikä kertaakaan ole arvattu suomalaisiksi, ei edes ruotsalaisiksi. Kun ensimmäisen kerran mentiin rannalle kielikurssin aikana niin meidän löhöpaikan ohi meni ohikulkumatkalla semmoinen vanhempi pariskunta, joka kysyi että ollaanko ranskalaisia. Kun korjattiin kotimaamme Finlandiaksi niin heti alkoi Suomen kehunta. "Suomi on kaunis maa." Kerran meitä taas veikattiin itävaltalaiksi ja koululla yksi meidän kansainvälisen toimiston täteistä kysyi että ollaanko hollantilaisia. Mutta ei, aina on ylpeästi kerrottu olevamme Suomesta. Hauska huomata, että monta kertaa tämän kertomisen jälkeen saadaan vastaukseksi että "hrrr.. muy frio" elikkä 'tosi kylmää' Ja yllättävän monta kertaa muut vaihtarit on alkaneet kysyä meiltä siitä, että kun Suomessa aurinko ei laske joskus kesällä ollenkaan, onko se totta.
Tänään meillä on yhden oppitunnin verran koulua, intercultural communications on tunnin nimi. En nyt tiedä onko siellä niinkään oppinut muista kulttuureista paljon (ainakaan tähän asti) mutta muuten on kyllä puhuttu. Olen esimerkiksi kysynyt, että onko Hollannin ja Alankomaiden välillä mitään eroa, olen kuullut juttua siitä miten tarkkaa hommaa oluen valmistus Saksassa on, miten Itävallassa toimii käsite 'suomalainen sauna' jne.. Ja myös espanjan kieltä opitaan koko ajan enemmän ja ollaan pääsemässä mukaan tähän espanjalaiseen kulttuuriin. Hitaasti hyvä tulee, ja siinä totuus.
Nyt pitää lähteä kauppaan jotta päivä ei mene tässä tietokoneella naputellessa. Jatketaan taas myöhemmin!
P.S. Ei täällä olekaan turistiaika aivan täysin lopussa, sillä saatiin eilen naapurihotelliin linkkarilastillinen lomalle tulleita vanhuksia. Jipii.

torstai 9. lokakuuta 2008
Huomenta Suomi,
Hyvin pyyhkii.
Istuskelen kotona, syön aamupalamuroja ja päätin alkaa kirjoittelemaan taas tänne kuulumisia. Tuossa yksi päivä kun käväisin alakerran naapureilla kylässä, pääasiassa koulujuttujen takia kylläkin, niin sieltä pojat kertoi että tänne pystyy nappaamaan toisen naapurihotellin nettiyhteyden. Ja niinhän tämä näkyy toimivan! Varsinkin parvekkeelta käsin yhteys on hyvä, on mukava istuskella tuossa ulkona ja katsella maisemia samalla kun on netissä. Ja parastahan tässä on se ettei tarvitse enää raahautua koululle asti päästäkseen lukemaan sähköposteja! Ei sillä että koulu olisi liian kaukana..
Meillä on ollut tässä hyviä, aurinkoisia kelejä pitkään kunnes viime yönä oli sitten kunnon myrsky. Tuntuu että vettä tulee semmosella raivolla että kohta se tulee sisälle asti. Nyt siellä satelee vettä ja taivas on niin pilvinen että pelkästä ajatuksestakin alkaa ikävöidä villapaitaa. Enää ei ole ollut hirveitä helteitä, päivälämpötilat on siinä jossain +20 ja+25 hujakoilla. Tiedän että tämä nyt kuulostaa sinne Suomeen käsin vähän tyhmältä mutta kyllä sen oikeasti tuntee että on vähän viilentynyt.
Tänään on vapaapäivä koulusta, sillä on se Valencian maakunnan (tarkistin oikean sanan!!) juhlapäivä. Me ollaan oltu Niinan kanssa nyt viime päivät kahdestaan, sillä Iiris on ollut Barcelonassa. Sen kaveri Suomesta lenti sinne tiistaina ja nyt ne ovat yhdessä matkalla kohti Gandíaa, joten ilmaantuvat varmaan tässä tänään iltapäivällä. Kaveri, senkin nimi muuten Iiris, on siis kylässä meillä melkein viikon. En kyllä tiedä yhtään mitä meinataan tehdä tänä päivänä, taikka viikonloppuna. Tiedän että jotain vaihtareita on lähtenyt käymään Madridissa, ja sitten taas viisi meidän vaihtarinaapureista on vuokranneet auton ja lähtevät käymään Etelä-Espanjassa.
Eilen oli taas espanjan tunti. Olen tosiaan keskimmäisessä ryhmässä ja huh huh, se on kyllä melko vaikeaa välillä. Ongelma on nimittäin siinä että meidän opettaja ei oikeastaan opeta, vaan me tehdään tehtäviä tehtävien jälkeenkin. Meille esimerkiksi lätkättiin tässä yksi päivä eteen ensimmäinen mennyt aikamuoto, elikkä sama kun suomessa vaikka "menin" (imperfekti?). Eihän me olla ikinä käsitelty aikaisemmilla kursseilla mennyttä aikamuotoa ja nyt olisi sitten tehtävissä pitänyt osata taivuttaa eri verbejä. Miten taivutat kun sulla ei ole hajuakaan niistä päätteistä kun kukaan ei ole niitä koskaan kertonut! Missä on nyt järki tästä hommasta. Vaan ainakaan vielä ei luovuteta.
Eilen sain myös ostettua kirjan englannin tunnille, maksoi kolmekymppiä. Me puhuttiin tuossa että osa kirjan tehtävistä vastaa vähän meidän ala-asteen tasoa, mutta sitten taas monet tekstit on kuivia ja niissä on paljon vaikeita sanoja.
Nyt on saatu lämmin yökkäri ostettua ja myös lämpöiset sisätossut löytyy. Onneksi meillä on alusta asti ollut viltit kaikille, joten toivottavasti nyt on lämpimämpää.
Nyt Iiris ja sen kaveri tuli tänne, pitääpä mennä vaihtamaan kuulumisia ja pitämään seuraa. Myöhempisiin!

maanantai 6. lokakuuta 2008
"La vida es un viaje"
Täällä taas, netin äärellä. Viikonloppu vierähti ohitte, samoin fiesta joka meillä oli täälä Gandíassa. Fira i Festes kesti yhteensä viisi päivää, sen ajaksi Gandían kaupunkiin oli kasattu keskiajan markkinat, illoille konsertteja ja pieniä esityksiä aina joka väliin ja kadunkulmaan. Me oltiin mukana menossa joka ilta, isolla lavalla pidettiin peräkkäisinä iltoina latinopop, hiphop ja hard rock-konsertit. Oli kivaa vaihtelua tuo fiestameininki, lauantaina meillä oli kylässä jopa minun kielikurssin aikainen kämppis, Doris. Tällä viikolla käsittääkseni tällä koko Valencian provinssilla (en oo suomenkielisestä sanasta nyt ihan varma) pitäis olla jonkunnäköset juhlallisuudet, ja sunnuntaina on Espanjan kansallispäivä. Saa nähdä miten sitä sitten juhlitaan..
Tänään meillä on kerinnyt olla jo espanjaa ja kulttuuriperintöä. Kulttuuriperinnön tunnilta nappasin myös tämän kirjotuksen otsikon, meidän professori nimittäin kertoi keskiajasta ja tuossa vaiheesta siitä, miten keskiajalla suhtauduttiin kuolemaan. Espanjan tunnille meille lyötiin yhtäkkiä eteen verbien menneet aikamuodot, en tiiä oliko muut niitä ikinä opiskelleet mutta minä en ainakaan ja tuntui hassulta ku ne yhtäkkiä oliskin pitänyt osata. Nyt pian alkaa englannin tunti, pitääkin kiirehtiä sinne..
Meillä oli eilisestä alkaen kotona ongelma, nimittäin juokseva vesi oli heittäny kokonaan juoksemasta! Sehän tietenki tarkotti että ei voinut kotona käydä suihkussa, saatikka sitten vessassa. Piti eilen turvautua kaveriin, nimittäin käytiin neljännen RAMKista tulleen tytön luona suihkussa. Se asuu espanjalaisten kämppisten kanssa ja niillä oli ihana pieni koiranpentu siellä, rodultaan husky. (mikä on sinäänsä hassua koska mehän ollaan nyt Espanjassa eikä pohjoisessa! mahtaa sillä raukalla olla kuuma sen turkin kanssa... ) Kuitenkin, nyt kun tuntien välissä käytiin kotona niin hihkuttiin riemusta kun kokeiltiin vesihanaa ja vettähän sieltä tuli. Ei ihan moitteettomasti mutta vettä kuitenkin.
Kuvia olis taas laittaa nettiin mutta saa nähä koska nettiyhteys ja aikataulut lyö kättä käteen. Nytkin olis kirjoteltavaa pitemmältikin mutta pakko juosta tunnille, meän englanninopettajasetä kyllä huomauttaa jos tulee myöhässä, se on melko piikikäs välillä.
Hasta luego, nähdään myöhemmin.
Maria klo 22.20: Nyt on muutama uusi kuva!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)