Takaisin vesisateeseen

Ibiza. Mulla oli semmonen mielikuva että heti kun tuut Ibizalle niin aurinko paistaa, joka paikasta tunkee kukkaa ja ihmisiä on kadut täynnä. Kun me tultiin perillä yöllä ennen yhtä niin mitäs me saatiin? No tietenkinhän oli pimeä, vettä tuli taivaan täydeltä, oli kylmä ja oltiin hukassa. Ja kun vihdoin päräytettiin hotellille taxeilla niin eiköhän sielä selvinny että meidän varaus ei ole ikinä menny läpi. Onneksi meidät kuitenkin saatiin jotenkin siirrettyä toiseen hotelliin toiselle puolen keskustaa joten loppu hyvin kaikki hyvin. Lauantaina meillä onneksi oli loistava Ibiza-keli elikkä aurinko paistoi ja oli todella lämmintä. Meidän päivä oikeastaan kului linja-autoissa ja niitä odotellessa. Päämääränä oli niinkin jännä juttu kun hippimarkkinat. Semmosessa pienessä kylässä oli semmonen jo melkein itsessään pienen kylän olonen paikka, jossa oli kojua kojussaan kiinni. Markkinoita pyörittämässä oli semmosia jo yli keski-ikäisiä hippejä, joilla asiaan kuuluvasti oli tietenkin pitkät tukat ja rennot vaatteet ja leppoisat hymyt. Ilmassa leijui tosi pistävä hajusteiden tuoksu, mutta muuten ne markkinat oli tosi kivat ja jos olis alkanu kunnolla kattomaan niin ostettavaakin olis löytyny.
Ibiza on tosi kuiva saari. Meän hotellin vessakin oli lappu, jossa neljällä kielellä sanottiin että vesi on harvassa täällä, ethän tuhlaa. Hanavesi oli puoliksi merivettä ja puoleksi kunnollista, puhdistettua. Toisekseen, paikka on kyllä tosi turismin peitossa, varsinkin brittejä oli kyllä melkein liikaakin. Tosin nyt sielä on turistikausi lopuillaan, lopettajaisjuhlista oli ilmotuksia joka toisessa katupylväässä. Mietittiin bussissa että miltähän täälä näyttäis ilman turismia, ei paljon paikallisasutusta muuten näkyny.. Mutta sitten taas toisaalta, Niina totesi että turismistahan paikalliset leipänsä kiskoo niin että kolikolla on taas myös kääntöpuoli.
Reissu oli kuitenkin hieno, tutustuttiin muihin vaihtareihin vähän paremmin. Me ei taas voitu uskoa siinä kun odoteltiin lauttaa että tässä sitä istutaan Ibizan satamassa, otetaan aurinkoa syyskuun lopussa ja tuolta Välimereltä puhaltelee semmonen pienoinen merituuli... On siinä Lapin tytöillä ihmettelemistä.

Tänä aamuna oli sitten taas niin jännät paikat että. Meillä oli ensimmäinen täysin espanjankielinen oppitunti (tai paremminkin luento), aihe oli patrimonio cultural elikkä kulttuuriperintö suomeksi. Nyt kun tässä on jo kulunut pari tuntia siitä niin verenpaine on kerenny tasaantua, mutta täytyyhän sanoa että olipas kokemus. Ja ensi perjantaina uudestaan. Enpä olekaan koskaan istunu vielä oppitunnilla missä aluksi tuntui että ei tässä tajua yhtään mitään, siis noin kielen kannalta. Kyllä minä kuiten ymmärsin suurin piirtein ne asiat mistä puhuttiin mutta Iiris ja Niina sitten taas ei.. Tämä oli kyllä ensimmäinen luento koko turismin opiskelun aikana joka oli tosi kiinnostava. Kulttuuriperintöhän on käytännössä historiaa eli opettaja luennoi antiikin Kreikasta, Aleksanteri Suuresta (isälle vaan tiedoksi että se on muuten espanjaksi Alejandro Magno, ellet tietänyt jo), Roomasta ja päästiinpä kristinuskoonkin ennen kuin tunti loppuu. Meän opettaja on semmonen vanhemmanpuoleinen, viisaan näkönen mies joka on kyllä luennoitsijana aika mielenkiintoinen. Välillä se huutaa, välillä kuiskailee, välillä puhuu tosi selkeästi taas. Oli villiä muuten miten sujuvasti se käytti googlea, sieltä se repi kaikki kartat ym mitä se meille tunnilla näytti. Opettaja myös kulkee ympäri luokkaa, huitoo toisinaan käsillä ja saattaa kysyä joltain oppilaalta sattumalta jotain. Ja siinäpä tulikin se syy sitten miksi minusta tunti oli toisinaan hirveä: koko ajan pelkäsin naama valkoisena että no nyt se kysyy meiltä jotain ja eihän me ymmärretä mitään. Nolona ois pitäny sitten alkaa että No me preguntas, no hablo español.. Onneksi nyt ainakin vältyttiin.
Muita tyttöjä väsytti hulluna mutta minä pysyin hereillä muutamasta syystä, pelosta, ymmärtämisen yrittämisestä ja mielenkiinnosta. Mulla kaikui koko tunnin Hennan tarinat päässä siitä, miten se oli ollu kreikankielisillä oppitunneilla ymmärtämättä aluksi yhtään mitään. Deja vu tuli nyt tässä :)
Tunnin jälkeen käytiin opettajan juttusilla. Se kuulemma puhui englantiakin mutta halusi että me puhutaan espanjaa. Haluttiin kysyä että mites kun me ei tuota espanjaa oikein osata niin voidaanko silti käydä tämä kurssi. Se opettaja sanoi että joo, teillä saa olla kokeessa sanakirjat ja näin mutta tehän olette täällä nimenomaan oppimassa espanjaa joten elkää nyt jättäkö tätä kurssia käymättä, tässähän te opitte kuuntelemalla. Meinataan ottaa setän neuvosta vaari.

Tässä aamulla sattui muutakin tosi villiä. Me käytiin kattomassa kansainvälisen toimiston edestä että mihin espanjan ryhmään on päädytty (vaihtoehdot A1, A2 ja B1, ensiksi mainittu on alkeisryhmä) ja siinä kun tutkittiin tarkasti aikamme ja juteltiin suomeksi niin yhtäkkiä jostain takaa yläilmoista kuului että "Mihin ryhmään te kuulutte?". Säikähettiin aivan tavattomasti! Se ääni kuului semmoselle pojalle joka minun vinkkelistä olis ihan hyvin voinut olla täältä Välimeren alueelta kotoisin. Kävi kuiten ilmi että paikannettiin juuri uusi suomalainen, tämä nimittäin oli Oulusta ja sillä oli ulkonäön lisäksi vielä niin ulkomaalainen nimi että eihän sitä suomalaiseksi voinu äkätä. Minä ja Niina ollaan sen kanssa samassa ryhmässä (A2), myös Iiriksen ryhmässä (A1) on yksi suomalainen.

Lisäksi jouduttiin vielä tappelemaan nettiyhteyksien kanssa, mutta lopulta saatiin sekin vaikeus käännettyä voitoksi. Meillä on täällä välillä menny kaikki niiiin erilailla kun piti ja suunnitelmat vaihtunu tai joku on menny pieleen tai.. Suomalaiselle sisulle on ollut käyttöä. Mutta nyt taas aurinko paistelee ja vesisadekin on lakannut toistaiseksi joten ainapa tämä tästä :) Yöllä vaan on kylmää ja aamusta puhumattakaan, varsinkaan kun lämmintä suihkuvettä ei riitä kolmelle asti.. Pitänee suunnistaa taas pian Gandían kaupunkiin shoppailemaan ja ostamaan lämpimät sisätossut, villatakkeja ja pyjama.

Myöhempisiin!

P.S. Laitan Ibizan kuvia vähän myöhemmin, nyt on jouduttava syömään että päästään kolmelta englannin tunnille.

Terveisiä kotoamme, hiljenevästä turistirysästä

Hola, cómo estáis? (Heippa, mitä teille kuuluu?)

Paljon on taas kerinnyt tapahtua sitten viime kirjoittaman, ei vain ole ollut nettiyhteyttä kirjoittaa. Homma meni näet niin että meillä oli tunnukset koulun nettiin kielikurssin ajaksi ja kun kurssi loppui niin näin kävi myös tunnusten voimassaololle. Nyt kun meillä on yliopiston puolesta uudet tunnukset niin tilanne on paljon valoisampi.

Kun viimeksi kirjoittelin, eli viime perjantaina, oltiin lähdössä kansainvälisiin ruokabileisiin. Siellä olikin sitten melkoinen pöytämeri erilaisia ruokia ja täytyy myöntää että vatsa tuli täyteen jo reilusti ennen puoliväliä, paljon jäi maistamatta. Onneksi myös meidän makaroonilaatikko meni melkein kokonaan, jopa meidän kiva opettaja otti annoksen ketsupin kera. Lauantaina moni sitten muuttikin pois hotellista (niinkun minun turkkilaiset kämppikset), me vaan lähinnä loikoiltiin ja käytiin syömässä ulkona viimeisen kerran minun itävaltalaisen kämppiksen kanssa. Sunnuntaina koitti muutto kohti uutta osoitetta ja samana päivänä käytiin tutustumassa Gandíán kaupunkiin ekaa kertaa.

Me nähtiin siellä kyllä jotain tosi jännää. Ensin nähtiin vaan että semmosella sivukadulla joukolla ihmisillä on sombreroja päässä ja mietittiin että no mitä ihmettä. Tarkemmin katsoessa huomattiin että niillähän oli kunnon juhlat koko kadun leveydeltä; ilma oli täynnä savua ja melua. Maassa, varmaan joka kymmenes metri vähintään, oli isoja patoja joissa valmistettiin mm. paellaa. Ja eikä yhtään ainoata turistia lähimaillakaan! Siellä sitten käveltiin ja katseltiin, eikä meitä varmaan muuten mitenkään ees huomattu siinä sorinassa paitsi yksi täti naureli Iirikselle kun se otti kuvia.. Oli kyllä jännä tunnelma.

Maanantaina sitten saatiinkin kunnon herätys arkeen: koulu alkaa, siis ihan oikea koulu. Luultiin muka että kävästään koulussa vaan infotilaisuudessa ja saadaan koulun lappusia niin mitä vielä - suoraan tunneillehan meitä oltiin ohjaamassa.
Kun oltiin tarpeeksi monelta ihmiseltä kysytty apua, haettu kurssilistat ja mietitty päämme puhki niin saatiin päätettyä kurssit joille ollaan menossa. Yksi niistä on täysin espanjankielinen, se jännittää että pystytäänkö selviämään siitä. Tämän viikon tunnit on sen kurssin osalta missattu päällekkäisyyksien takia joten saa nähdä.. Sen sijaan käytiin englannintunnilla (jossa opettaja puhui pelkkää englantia, kieltäytyi puhumasta espanjaa edes niille muutamalle kolmosvuoden opiskelijalle jotka olivat eksyneet tunnille..) ja yhdellä englanninkielisellä kurssilla joka käsittelee yritykseen liittyviä asioita.

Kelit on täällä muuttamassa jo syksyisemmäksi. Koko tämän viikon on ollut kylmempää ja satanut vettä. Tuossa kauhuissamme mietittiin että jokohan alkaa olla rantakelit kohta ohi, kalenterin mukaanhan tämä on jo ensimmäinen syksyviikko että kesä on sen puolesta jäänyt tältä vuodelta taakse. Keskiviikkona käytiin uudemman kerran shoppailemassa Gandían kaupungissa (sunnuntaina putiikit oli kiinni) ja silloin ei tullut koko ajan vettä taivaalta mutta muutenpa ei olla muuta kun vettä nähtykään.

Eilen oli muuten jännät paikat, käytiin nyt vihdoin meidän kämpän vuokranneessa toimistossa (agency) ja meillä oli kolme asiaa selvitettävänä: kolmas avain, sähkö (että miten maksetaan) ja postiosoite. Ja kokonaan espanjaksi. Minä olin puhemiehenä ja voin kertoa että oli se melkoinen verenpaineennostattaja se visiitti. Ainakin tällä kielitaidolla... Loppujen lopuksi homma meni hyvin ja saatiin asiat selville mutta tuon osoitteen kanssa meinasi tulla ongelmia. Loppujen lopulta saatiin jonkunlainen osoite puristettua ulos niistä toimiston sedistä, meidän postit tulee sinne toimistolle ja sieltä ne sujautetaan meidän kerrostalon ulko-oven alta meidän itsemme noukittaviksi.

Vaan nyt on taas viikonloppu alkamassa ja täytyy myöntää että tämän viikonlopun suunnitelmat on lyömässä kyllä muut laudalta, ainakin erikoisuuden puolesta. Nimittäin, kuinka monta kertaa Posiolta voi sanoa että niin, lähdenpä tästä käymään viikonloppureissun tuossa Ibizalla! Me nimittäin ollaan tässä lähdössä visiteeraamaan Baleaarien saariryhmällä, Siesta (selitys löytyy tuolta vasemmalta sanastosta) on järjestänyt meille vaihtareille tämmöisen pienen retken. Äitihän onkin jo Ibizalla käynyt niin nyt on minun vuoro, jännällä odotetaan että millaista siellä on.

Nyt täytynee rientää pakkaamaan. Lataan tässä vielä lopuksi uusia kuvia tuonne kuvapankkiin että siellä voi käydä niitä ihailemassa. Jos unohdin kertoa jotain jännää menneeltä viikolta niin kerron sen sitte myöhemmin. :)

P.S. Kuulin Suomen uutisista, kamalaa...

Esta noche: Fiesta!

Nyt on sitte kielikurssit käyty. Eilen meillä oli espanjan koe ja tänään vikalla tunnilla saatiin tietää tulokset ja diplomit. Minun arvosana on 9,4, veikkaan että se suurin mahollinen minkä voit saaha on 10. Tämä vika päivä käytettiin laulamiseen, ruumiinosien nimien opetteluun ja kuunneltiin ainaki viisi kertaa läpi yksi laulu ja katottiin sen sanoituksia läpi. (Henna, se laulu oli David Bisbalin Silencio.) Eli tämä meän viimenen päivä oli rento ja oikein kiva, harmi kun koko lysti päättyy jo. Vaan kyllä meän opettaja oli kiva! Hellyttiin sille täysin, Iiris varsinkin siinä vaiheessa kun se kaivoi kellonaikoja opeteltaessa esiin ränsistyneen saksan oppikirjansa jossa oli kellotaulu liikutettavilla viisareilla. Harmi ettei saatu siitä kuvaa.. Mutta onneksi meän ryhmän saksalaiset keksi että kerätään kolehti ja ostetaan Lorelle kiitoslahja (käsittääkseni suklaata ja viiniä, se tykkäsi kovasti.)

Eilen oltiin myös reippaina ja käytiin siivoamassa meän uusi asunto. Kyllä vaan, se on tosi samannäkönen kun kuvissa ja se on oikein mukava, varsinki nyt kun oon saanu revittyä kulahtaneet taulut sieltä seinältä ja pesuaineet on tehneet tehtävänsä. Nyt vaan sitten pitää vielä siivota lattiat ja alkaa kantaa tavaroita sisään. Ja pitää tehdä vielä vähän shoppailua että paikka tuntuu vieläkin kodikkaammalta. Lakanoista oli hyvä alottaa, seuraavaksi kaavaillaan nestesaippuaa ja sohvanpäällistä. Meillä on siinä aika kirjava naapurusto: alakerrassa kuntosali, vieressä pari pientä hökkelikylätaloa, hotelleja ja supermarket. Minun huone on muuten parvekkeen vieressä, eli pääsen siitä suoraan parvekkeelle (laitoinkin jo aikaisemmin kuvan parvekkeelta tuonne kuvapankkiin), Niinan huoneen ikkuna on kadulle päin ja takana näkyy vuoria ja Iiris huomasi että sen makkarin ikkunasta näkyy muuten Välimeri. Voi harmi, meän talosta on näkymä Välimerellä.

Täytyy muuten korjata, ei tuo meän prepaid-Yoigo olekaan niin hyvä ko mitä piti. Ensinnäkin, Espanjassa on kuulemma semmonen tapana että sinua laskutetaan kaikista soittamisista, vaikka se toinen ei ees vastaisikaan. Ensimmäiset pari hälytysääntä on ok, sitten aletaan periä maksua. Joten meän keskeiset puhelut maksaa käsittääkseni 12 senttiä aina yksi. Ja pitkien tekstiviestin lähettäminen/vastaanotto Suomeen/Suomesta ei onnistu.

Tänä iltana meillä on juhlat koululla. Kaikkien pitää valmistaa jotain sapuskaa omasta maasta. Me tytöt kallistuttiin makaronilaatikon puoleen, mutta meidän suomalaisten tapaamisessa kuultiin että tulossa on myös pannaria, korvapuusteja, graavilohta (kirjotetaanko se noin?)... Poroa olis ollu aivan huippua kans tarjota mutta sitäpä me just naurettiin että niin, täällähän niitä juokseekin jonoksi asti tuolla tiellä että käydäänkö vaan hakemassa. Samassa tapaamisessa muuten tultiin siihen lopputulokseen että meitä on semmoset viitisentoista suomalaista täällä kielikurssilla. Ainoastaan saksalaisia on enemmän, Itävalta kirii meidän perään. Opetin muuten tuossa yksi ilta kämppiksilleni ihan vähän suomea, ja meän turkkilaiset mulle turkkia, ja kun selitin huonekaverilleni Dorikselle että mitä Itävalta sanasta sanaan tarkoittaa niin se oli silleen että "wau, ihan oikein valta..." Enpä muuten tienny että turkki ja suomi on sukulaiskieliä, niille kuulemma opetetaan juttuja suomen kielestä (ja siis ihan tuolla oikealla suomenkielisellä sanalla, ei ne käyttäny mitään finnish sanaa). Ne kans kuulemma ei käytä prepositiota sanan eessä vaan sanan lopussa. (elikkä sijamuodoiksihan niitä nyt kutsutaan, niinhän?!)

Tämä ei ole muuten mikään iloisen asiakaspalvelun asiantunteva maa. Melkein joka ikinen paikka missä vaan ollaan käyty niin työllistää melkosia mörököllejä. Useinmiten sieltä tulee aina "gracias" lopuksi mutta ei hymyn värettäkään. Esimerkkinä meidän supermarketti, siellä ei edes tervehditä ellei oikein ihme osu kohdalle. Pari ihmettä on kyllä kohdattu, esimerkiksi eilen tavattiin niin mukava bussikuski että hymyiltiin koko matka kotia. Aluksi mietittiin että onko se yleinen tylyys suunnattu vain meille mutta sitten huomattiin että ei ne paikallisiakaan käsittele yhtään sen iloisemmin. Paikallisistapa tulikin mieleen että täälä maassa muuten nuo takatukat elää ja voi hyvin. Ihan liian monella pojalla on semmonen, koossa onkin sitten tinkimisen varaa. Toisilla raukoilla ei ole kun semmonen tupsu jossa on korkeintaan kymmenisen hiusta yhdessä kasassa.

Vaan kyllä me jännällä ootetaan että ketä muita vaihtareita jää tänne Playa de Gandíaan opiskelemaan, suurin osa kun lähtee Valencian kaupunkiin. Oon hiljalleen tavannu uusia ihmisiä jotka on ilmottaneet lukevansa turismia täällä mutta on meitä siltikin kyllä aika vähän. No, tiiviimpi porukka kun on vähemmän ihmisiä, ettei semmosta satapäistä laumaa niinku meitä nyt on täälä.

Vaan nyt on varmaan lähdettävä hoitamaan se lattian luutuaminen pois päiväjärjestyksestä. Adiós, buenas tardes!

P.S. Me ei tiedetä vielä omaa osoitetta tarkkaan, se pitää varmistaa jostain. Meillä ei myöskään ole kolmea kotiavainta, kolme avainta porttiin kyllä löytyy. (Joo, meillä on ensin portti) Meillä pitäis käydä meille kämpän vuokranneen agencyn toimistossa rannalla, ne ei vaan puhu siellä yhtään englantia. Kauhulla sitä seikkailua odottaen..

Palaminenkin on taitolaji

Kakkosviikko on nyt pyötähtänyt käyntiin. (Uskomatonta!) Viikonloppu relattiin rannalla ja siinäpä se, eipä oikein muuta tehtykään. Vielä ei olla pahasti palettu mutta jo pientä merkkiä on löytyny, esimerkkinä voin mainita että iiris sai poltettua silmäluomensa ja nenäreikänsä. Joten ehkä pitäis oikeasti uskoa että kyllä se aurinkorasva toimii.

Me tultiin juuri allekirjoittamasta vuokrasopimusta, joten nyt meillä on koti Espanjassa! Avaimet vielä puuttuu, saadaan ne tänään puoli viiden jälkeen. Oltais jo voitu kiikuttaa tavarammekin kämppään mutta halutaan asua hotellissa viikon loppuun asti. Oma koti kullan kallis, joo, mutta vasta pienen siivouksen ja uudelleen sisutuksen jälkeen.. Kämppä ei ollu Espanjaksi paha mutta en malta oottaa että pääsen repimään taulut seinältä hiiteen.. Ne oli niin rumat ja kuluneen näköset. Muutenki voitais vähän shoppailla ja tehdä kämppää kotoisammaksi. Mutta meillä on pihalla uima-allas, isot aidat ja palmu, joka nimettiin heti kotoisasti Eetvartiksi. Samaan aikaan kämppään oli muuttamassa kolme itävaltalaista, joten nähtiin jo osa tulevista naapureista.

Tähän väliin täytyy mainita että täällä on muuten aivan uskomattoman jalankulkijaystävälliset autoilijat! Jos näytät edes vähänkään siltä että haluat kadun yli niin joka ainoa auto pysähtyy oottamaan. Tunnetusti kotonahan painetaan vaan kaasua jos nähdäänkään jalankulkijoita. Mun kämppis Doris sanoi että Itävallassa niillä on käytössä ajokortti-pisteet ja saat sakot jos poliisi näkee ettet pysähdy odottamaan mutta käytännössä sielläkin vaan painellaan ohi. Me tosin mietittiin että täällä jalankulkijat on niin itsepäisiä että nehän vaan menee tien yli ja autoilijoiden on pakko pysähtyä mikäli halutaan säästyä ruumiilta. Mutta joka kerta oon aina yhtä ihmeissäni kun tajuan että saanki mennä yli.

Minä oon muuten jo pari kertaa ollu María Hokela. Kerran jopa äänsin itekin nimeni niin että tilanne ei menis hankalammaksi kun ihmiset ois alkanu miettiä että mikä ihmeen Yókela.. Mutta meän espanjanopettaja osas lausua nimeni oikein, piste ja papukaijamerkki Lorelle!

Ollaan maistettu taas uutta täkäläistä ruokaa. Niiden nimi on Empanadillos ja ne on semmosia taikinataskuja jonka perusvarustuksena on aina tonnikalaa ja sitten se empandillosten nimi määräytyy sen toisen täytteen mukaan. Tomaatti-empandilloseita on jo maistettu, samoin herne-sellaisia, tutkimusmatkaa jatketaan...

Lisää kuvia pitäis laittaa pian. Nyt vaan on jouduttava jo Gandían kaupunkiin (me siis asutaan Playalla eli rannalla, city centre on erikseen. Monimutkaista, tiedetään..) mutta toivottavasti sitten myöhemmin netteilylle löytyy uutta aikaa. Me esimerkiksi uudelleenrakennettiin yksi päivä tilanne jossa kiikutaan sisään siitä isosta ikkunasta yhdessä ravintolassa... Muiden asiakkaiden nauruksi. Kirjoittelen taas myöhemmin lissää, oon ihan varma että unohdin taas jotain mitä halusin kertoa.

P.S. Kiitos kaikista kommenteista, niitä on aivan tosi kiva lukea! Adiós!

"Escribo, escribes, escribe..."

Hola a todo,
täällä taas istun koululla ja kirjoittelen. Meillä loppui juuri espanjan tunnit tältä päivältä, tässä lähdetään kohta pesemään pyykkiä (joo, meillä on pesukone) ja myöhemmin isoon tavarataloon nimeltä Carrefour. Me käytiin tuolla Carrefourissa ja eilen, sieltä nimittäin saa muunmuassa halpoja espanjalaisia puhelinkortteja. Liittymän nimi on YoiGo ja puhelut maksaa siitä 10snt minuutilta, tekstarit saman verran. Meidän YoiGo:laisten kesken puhelut ei maksa mittään. Siinä vaan näkyy olevan semmonen huono homma että se ei näyttäis ottavan Suomesta tekstiviestejä vastaan, sillä kun äiti yritti lähettää mulle viestin niin en pystyny aukasemaan sitä ollenkaan. Soittamisestapa en vielä tiiäkään.. Mutta minulta käsin liittymä pelittää hyvin.

Mulla on ollu paljon juttuja mistä oon halunnu mainita mutta oon aina unohtanu. En tiiä joko mainittin jo tästä, enkä jaksa lukea aikasempia tekstejä, mutta me ei vaan voida käsittää että me asutaan aurinkorantalomakohteessa. Siis kuvittele nyt, vastahan sitä istuttiin räntäsateisessa Suomessa. Ollaan vieläki alitajusesti siinä luulossa että kielikurssin jälkeen palaamassa "arkeen."
Eikö sinusta Henna tuntunu ikinä hassulta tämä sama homma Kreikassa?! :) Sinähän oot tässä se kokemuksen syvä rintaääni.

Kreikasta puheeollen, täällä on vähän sama homma tuon politiikan kanssa. Tai lähinnä meinaan sitä, että vaikka en oo vielä hirveemmin päässy ees asiaan tutustumaan niin täällä ollaan (siis espanjalaisten kesken) tosi tarkkoja siitä, että ketä ollaan, mistä tullaan ja miksi heitä kutsutaan. Olen huomannut että täällä on tosi paljon graffiteja ja niissä lukee melkein kaikissa jotain espanjalaisuuden ja valencialaisuuden eroista. Meille opetetaan tosi paljon Espanjan maantieto täällä, käydään provinssit ja comunidades läpi ja kaupungit ja kaikki. Kerrankin näin ison kirjoituksen jossain harmaalla seinällä että 'tämä ei ole Espanja' ja meän koulun tykönä julistetaan että halutaan itsenäisyyttä ja muuta tämmöstä samanlaista. Ja kun Valenciassahan on oma valencian kieli, se on kuulemma käytännössä sama kun katalaani. Minusta alkaa vaikuttaa siltä että nämä kaikki comunidadesit on omia maita ja Espanja on lähinnä vain se yhdistävä sana niille alueille, vähän niinkuin joku Euroopan unioni. Saa nähdä miten jälkeenkin päin päästään vielä todistamaan tätä patrioottisotkua..

Tänne tosiaankin alkaa sopeutua melko hyvin jo, muunkin kun sään puolesta. Tajusin tänään että kieli on tottunut hyvin espanjankieleen ja tuntuu jo nyt että paljon on oppinut. Yksi päivä mietin tytöillä ääneen että voiko olla mahdollista että pitkän ajan päästä tullaan menemään kauppaan ja meitä palvellaankin siellä suomeksi! Tuntuu jo vähän hassulta. Mutta oli kiva tuossa yksikin päivä kun haettiin Niinalle kaupasta hydrokortisonea niin kun ymmärsi kaiken ja osasi vielä ilmaistakin kaiken mitä halusi sanoa.

Jos joku muuten ihmettelee tuota hintatasoa, niin se kyllä vaihtelee. Toiset jutut on aivan tosi halpoja meidän Suomen hintatasoon nähden mutta sitten taas jotkut huomattavasti kalliimpia. Iiriskin on monta kertaa tokaissut että ihan pöyristyttää miten osaakin olla kalliimpaa. Esimerkkinä tulee tässä mieleen että samppoot on täälä kalliimpia, juustot myös. Mutta sitten taas toisaalta, täällä käytetään hirveästi käsitettä "kaksi yhden hinnalla" tai "+150 ml extraa" ja muuta.

Aah, jalkapallo. Näin eilettäin ku oltiin syömässä pizzaa kun Espanja voitti nätisti Armenian ja kyllä on aina vähän väliä jalkapalloa vilahdellut ravintoloiden telkkarisa. En ole sitä Eurocup voittoa mitenkään erikoisemmin nähnyt hehkutettavan täälä, mitä nyt yksi päivä jollain miehellä oli Los Campeones-paita Espanjan väreillä. Vielä on muuten meidän live-jalkapallomatsitkin kaukana edessä, mutta josko me tuossa syksyn mittaan päästäis ne näkemään.. Pakko! Vuodenajoista muuten sen verran että täällä on tarkat päivämäärät sille että koska alkaa mikäkin vuodenaika. Hyvä jos ei vielä ole kellonajatkin! Nyt eletään vielä kesää, meidän opettaja tosin vitsaili että no Suomessa on kyllä varmaan jo syksy. Voi hyvänen aika, Lorenzo-hyvä, syksy nyt vähintäänkin.

Vaan näin sitä taas unohtaa mitä kaikkea halusi kertoa. Isommilta kömmähdyksiltä on säästytty, mitä nyt luulin jo kerran hukanneeni espanjan kirjani ikiajoiksi... Kunnes se löytyi olkkarin sohvalta. Että joo.

P.S. Jos joku ihmettelee että mitä hittoa sillä lukee otsikossa niin me taivuteltiin tänään verbejä. Minä kirjoitan, sinä kirjoitat, hän kirjoittaa.. Vale? :) (tarkoittaa siis OK, ei suinkaan valetta...)

Qué pasa en España....

Aurinkoiset päivät Gandiassa jatkuu eikä vesisadepilviä ole enää näkynyt. Veikkaisin että meillä on täällä jotain tyyliin +27, mutta huomasin tänään sopeutuneeni ainakin vähän enemmän kun olin koulussa farkuilla ja neuletakilla, eikä ollu edes kuuma. Eilen mietittiin tyttöjen kanssa että on se kyllä villiä ku tästä lähin nähdään aina kotimatkalla palmuja. Ja aamulla kun herätään ja mennään terassille niin kattojen takaa pilkistää meri.

Eilen meillä tosiaan oli welcoming dinner ja voin kertoa että se oli paras ateria Espanjassa tähän asti! Siis siihen asti kun pöytään alettiin kantaa grillattuja pikku-mustekaloja ja kalamari (vai kalmari?) renkaita ja simpukoita. Oli kuitenki oikein mukavaa illastaa monen ruokalajin kera ja niin isolla porukalla (vaikka välillä tuntuu että meitä on ihan liian suuri joukko, niin ison joukon keskellä alkaa jo helposti ahdistaa). Eilisiltaa ennen meillä ei ole ollut ruoan kanssa niin hyvä tuuri. Kun mentiin syömään siihen paikkaan jossa mentiin vahingossa ikkunasta sisään niin minun ja Niinan tilaamat lasagnet oli sisältä jääkylmiä. Eikä meidän selvästikään ole tarkoitus ikinä maistaa sitä kuuluisaa valencialaista paellaa. Me on nimittäin yritetty! Meille on jo kaksi kertaa eri ravintoloissa sanottu että eioo kun on yritetty sitä tilata ja kolmannella kerralla saatiin kyllä paellaa... Mutta se oli semmosta normaalia paellaa elikkä rapuja päällä ja matkassa isoja kananpalasia joissa luut sisällä. Arvaappa kaks kertaa söinkö muuta kun riisit ja vihannekset. Ne vaan oli kyllä hyviä! Joten nyt sitten oo maistanu jo paellaa (lausutaan muuten paikallisittain että ’paeja’) Tosisteen, tuotakin paellaa jouduttiin odottamaan melkein tunti.. Niillä on näet tapana että paellaa tehdään vaan tietystä kellonajasta tiettyyn kellonaikaan asti, ilmeisesti paikallisten ruokailuaikojen mukaan.

Kielikurssi on oikein kiva, tai siis että uskon oppivani paljon. Tänään oli eka oikea oppimispäivä ja kyllä minä kans uskon oppineeni! Kerrattiin myös paljon perusasioita, kuten värejä ja numeroita ja olla-verbejä.. Meidän ryhmän opettaja on tosi kiva, son semmonen keski-ikänen paikallinen mies (kotoisin Alicantesta) ja se jopa puhuu englantiakin, joten ihan kaikki ei sentään tule espanjaksi. Mutta kertaakaan ei tullu tunnetta että en ymmärrä, vaikka se oliskin espanjaa puhunut. Opettajan nimi on Lorenzo Lopez, joten erittäin espanjalainen nimenkin puolesta :) Ollaanki loppujen lopuksi kaikki samassa ryhmässä, Iiris siirrettiin meidän ryhmään tänään. Siis tyvär ei ole ikinä espanjaa lukenu ja tuurilla se sai lähtötasokokeesta hirveän monta oikein ja pääsi kolmosryhmään! Eihän se siellä tieten voinu jatkaa kun se ei osaa vielä sanoa muuta kun "hola qué tal" ja "gracias". Mutta tässä opitaan lisää koko ajan :)

Mulla ei ole mitään hajua mitä tulevina päivinä tapahtuu, meillä ei ole muuta aikataulua kun vaan se että miten oppitunnit menee ja sitten on yksi harrastelista. Tuossa vähän mietittiin että varmaan lähdetään käymään retkillä on tarjolla mutta belly dancing tunnit ja muscle buildingit taidetaan suosiolla jättää toisten osaavaan käyttöön. Vaan nyt lähdetään, toivottavasti ainakin, lenkille ja syömään sen jälkeen, kokataan ekaa kertaa. Hasta luego!

P.S: Nyt sielä pitäis näkyä jonku verran kuvia tuola kansiossa vasemmalla :)

Seikkailua, eksymistä.. mutta aina myös perillepääsemistä, onneksi!

Ranskan päällä näin ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneesta vuorijonoja. Olenhan minä lentänyt paljon mutta tällä kertaa istuin ja tuijotin ikkunasta melkein koko matkan. Maisemat oli jotenkin tosi kauniit, kaikkine puroine ja taloineen. Vieressäni saksalaiselle pikku-Niklasille luettiin satua nimeltä ”Conni rannalla” ja lentokoneen kaiuttimesta kuulutettiin että jos koneessa on lääkäri niin ottaa yhteyttä henkilökuntaan. Ajattelin että no tämäkin vielä – ja sitten näin meren.

Jo tuossa pisteessä meidän matka oli ollut melkoista seikkailua. Nimittäin, me päästiin kyllä Helsinkiin hyvin ja kaikki meni Düsseldorfiin asti kuin rasvattu (perillä vaan tuntui että täällä sitä nyt kirjaimellisesti jumitetaan yö, aika meni välillä tosi hitaasti), mutta Düsselissä alkoi tapahtua. Me nimittäin onnistuttiin siinä väsymyksessämme, takana alle kolmen tunnin yöunet, menemään Iiriksen kanssa väärälle portille ja myöhästyttiin lennolta Valenciaan. Joo, luit ihan oikein, ei päästy enää koneeseen. Onneksi Lufthansan tiskillä oli todella sympaattinen täti vuorossa, ja se sai meille järjestettyä lennot Frankfurtin kautta Valenciaan, ja vielä samana päivänä. Eikä meidän tarvinnut ainakaan siinä maksaa yhtään mitään ylimääräistä.

Valenciaan saavuttiin puoli seitsemältä perjantai-iltana mutta meidän laukut jäi matkan varrelle. Meille kuiten luvattiin että ne tulee meille myöhemmin Gandiaan saakka, joten lähdettiin suht rauhallisin mielin taksijahtiin. Meille sattui taksikuskiksikin todella kiva setä, ei puhunut tietenkään englantia mutta eipä me sitä edes yritetty. Yövyttiin Hotel Expossa, mikä muuten on espanjalaisittain ”otel espo”, mutta ennen nukkumaanmenoa uhrattiin monta tuntia juna-aseman, Estacio del Norten etsimiseen. Täällä on kyllä merkitty kaikki niin huonosti, joten tiekylteissä ei ole kyllä mitään muuta kun paikannimiä ja kaupunginosia. Nähtävyyksien ja tärkeiden rakennusten metsästyksessä ei siis voi jättää tieviittojen varaan mitään.

Seuraavana aamuna, tai no päivällä, kun oli luovutettu huone, oltiin sitten sillä mielin että no ”hyvä hyvä, nyt vaan mennään sitten eilistä latua pitkin rautatieasemalle.” Eihän se tietenkään niin käynyt. Melkein puolen välin kohdalla pysähdyttiin reitin varrella olevaan cafeteria/croisanteriaan aamupalalle, ja kun siitä koetettiin lähteä eteenpäin niin pian huomattiin eksyneemme. Meillä oli tietty kellonaika koska juna lähtee ja pienoinen tuskanhiki alkoi taas nousta (alkoi muuten pikku hiljaa olla jo tuttu tunne...) mutta sitten kysyttiin tietä pariinkin kertaan ja päästiin lopulta perille. Tässä välissä pitää muuten huomauttaa että ihmiset on olleet aina ystävällisiä kun on kysytty tietä. Ei me nyt tieten keltä vain ole kysytty mutta aina ne kaikki ketä on tullut vastaan on olleet kivoja, vaikka eivät englantia puhuisikaan. Ja siinäpä me opittiin samalla espanjaa kun koitettiin ymmärtää ohjeita!

Juna-asemallahan ei tietenkään puhuttu englantia joten lipunosto oli melkoinen operaatio, pärjättiin minun vaivaisilla espanjantaidoilla. Mutta loppujen lopuksi loput matkasta meni hyvin, löydettiin juna helposti, matka oli mukava ja kaiken lisäksi perillä oli vastassa minun tuutori! Se heitti meidät siskonsa kanssa hotellille, jonka edessä oottelikin jo pari muuta vaihtaria. Hotellin toimiston aukenemiseen oli kuiten vielä pari tuntia joten kunhan ihmisiä alkoi kertyä niin mentiin naapurin kahvilaan odottelemaan. Jo siinä vaiheessa meidän suomalaisedustus oli muuten melko huipussaan, kun suomalaiset nosti kätensä ylös niin kahdeksan nousi.

Minun huoneisto on hieno, ei kyllä valittamista. Meitä on huoneistossa yhteensä neljä ihmistä, kaksi makuuhuonetta. Toisessa makkarissa on kaksi turkkilaista tyttöä, nimistä en muuten osaa sanoa mitään varmaa! Toisen nimi tosin alkaa B:llä ja toinen lausutaan niin kuin englanniksi lausuttaisiin Jana, siis semmosessa ts:llä. Minun kans samassa huoneessa on sitten itävaltalainen Doris. Se on just semmonen minkä ulkonäöstä tulee ensimmäisenä mieleen ”luonnonlapsi”, nimittäin luonnonkihara tukka, iloinen luonne ja näin. Se on hirveän herttainen, ja onhan tosi turkkilaisetkin mukavia vaikka en niitä niin paljon näekään. Iiris ja Niina sai kämppiksikseen slovenialaisen ja bulgarialaisen (joka kylläkin nyt asuu Ranskassa).

Vaan tästä täytyy mainita: minun ekana iltana Gandiassa satoi vettä!! Kastuttiin aivan likomäriksi kun oltiin menossa syömään. No kappas, sadehan loppui kun päästiin ravintolaan sisälle (mentiin muuten vahingossa ikkunasta sisään....) ja jatkui kun lähdettiin taas kävelemään.

Tänään meillä oli eka koulupäivä. Oikeastaan itse kouluosio oli siinä, että tehtiin kielikoe, jossa nähtiin että kuin paljon me oikeasti osataan espanjaa ja sen jälkeen meät jaettiin uudestaan ryhmiin. Niina on minun kans samassa, me ollaan alottelijaryhmä kakkosessa, joten ei aivan pohjalla sentään. Itse tunnilla sitten vaan käytiin nopeasti esittelyt läpi (meän ryhmässä on semmoset viistoista) ja tämmöstä pientä, huomenna on kuulemma jo oikea opiskelupäivä. Täytyy muuten mainita että tämä koulu on täynnä saksankielisiä vaihtareita.. Vaikka kun me just haettiin nettitunnukset international officesta niin siellä täti sano että teitä suomalaisia on kyllä joka paikassa! Suomen täytyy olla Euroopan suurin maa!

Täällä on tapahtu niin paljon kaikkea pientä mistä vois kirjotella mutta nyt täytyy kyllä mennä. Koneesta nimittäin loppuu patteri pian eikä täällä pihalla ole sattuneesta syystä pistorasioita... :) Tänä iltana meillä pitäis olla joku welcoming dinner, saa nähdä. Kirjoittelen kunhan vaan seuraavan kerran joudan tappelemaan tämän nettiyhteyden kanssa. Adiós!

Adiós Suomi, Hola Espanja!

Noniin, tästä se nyt alkaa.

Viimeinen päiväni kotona ja Suomessa noin yleensäkin on kääntymässä iltaan. Laukut odottaa tuossa olohuoneen lattialla pakattuna, enää ei tarvitse kuin lähteä. Ihmeen vähällä itkemisellä olen muuten päässyt tuon pakkaamisen kanssa, eikä edes pitäis tulla painorajat vastaan... Nyt vaan enää eväät puuttuu kuormasta. Meinaan tässä illan päälle paistaa vähän pitsapalasia meille matkalle mussutettavaksi. Pikkuhiljaa totuus alkaa iskeä päin naamaan, että tässä ollaan oikeasti johonki lähössä..

Eli tosiaan, sattumusten sarjan kautta päädyin Espanjaan. Kun aloitin opinnot RAMKissa, halusin varmasti Englantiin tai Kreikkaan. No, kun kumpaankaan ei meidän linjalta päässyt niin piti alkaa miettiä hommaa uusiksi, varmahan olin että vaihtoon lähdetään joka tapauksessa. Ja melkoiselta seikkailultahan tuo Espanja tuntuu, kieltä on ainakin pakolla opittava sillä minusta kun tuntuu ettei englanti ole mikkään vahva ässä hihassa sikäläisillä.. Oon varautunu kyllä ihan kaikkeen, ja jännä nähä kuinka monta kertaa suunnitelmat kerkiää muuttua sen jälkeen ku astun kotiovesta ulos.

Huomenna kello yheksän alkaa minun vaihto, ainaki matka kohti vaihtomaatani. Isä lähtee viemään minut Ouluun, josta lähdetään junalla klo: 11.15 kohti etelää vaihtokaverieni, Iiriksen ja Niinan, kanssa. Kuuden tunnin istumisen jälkeen meän pitäis olla Helsingissä, sieltä kunhan löydetään itsemme Helsinki Vantaalle niin hyvä tulee. Lento Saksan Düsseldorfiin lähtee vartin yli yhdeksän, ja siellä me sitten jumitetaan torstai-perjantaiyö. Itse Espanjaan päästään perjantaina, me lennetään sinne Iiriksen kanssa niin että ollaan perillä kahden aikaan iltapäivällä. Niina ei mahtunut samalla lennolle joten se lentää Saksasta pari tuntia aikaisemmin. Tämän jälkeen jos homma toimii niin etsitään meän hotelli Valencian kaupungista. Varmaan parempi että jätän suunnitelmien kertomisen tähän, ihan vaan siltä varalta että tämän jälkeen ei mee enää mikään alkuperäisen suunnitelman mukaan. Kuten sanottu, siihen kuuluisaan välimereläiseen rentoon elämänmenoon on varauduttu!

Espanjassa oottaa sitten uudet kokemukset, toivottavasti (ja todennäköisesti) helle ja uudenlainen elämänrytmi. Eipä sitä ollakaan ennen asuttu Välimeren rannalla... Että pian voin sanoa että on kirjaimellisesti hiekkaa varpaiden välissä ja auringonpaistetta takataskut täynnä :)

Kirjoittelen aina kunhan nettiyhteydet on myötä ja juttua riittää. Pitäkää mulle peukkuja, siltä varalta että ylimääräistä onnea tullaan tarvitsemaan. Nähdään myöhemmin, hasta luego.