sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Suomipäivät tiedossa!

No niin, nyt se on varmaa. Tulen lomailemaan ihanaan kotimaahan 29.8-12.9 väliseksi ajaksi. Ostin juuri Finnairilta liput. Oli muuten hyvä tuuri kun löysin halvalla lennot, Münchenistä Rovaniemelle asti ja takaisin vain aika tarkkaan 300 euroa. Olen siis koko lomani, kun perhe lomailee Mallorcalla, Suomessa. Voi ihanuutta! Laskin juuri, että viisi viikkoa vielä ja olen jo Suomessa. Samalla on varmistunut se, että jään Saksaan joulukuuhun asti. Totuushan on, että ei minulla Suomessa olisi syksyllä mitään tehtävää. Minusta myös tuntuu, että sitten tylsyyksissäni olisin alkanut katua poistuloa. Lisäksi, tykkään Philippistä niin paljon että en raski vielä jättää pikkuista :) Olen kylläkin varma, että joulukuussa olen ihan valmis tulemaan Saksasta kotia, että saksankieli tulee jo korvista ulos. Ihana tulla jouluksi kotia.

Täällä on ollut taas aivan tosi kuumaa, jopa niin kuumaa ettei ole yhtään kivaa, mitä nyt välillä on sitten ollut vesisateita. Tällä hetkellä ulkona on tosi kaunis, aurinkoinen ja kesäinen ilma. En ole tälle päivälle tehnyt oikein mitään muuta kun nukkunut, ja olen sen katsonut ansaitsevanikin. Odottelen tässä että illalla saan ensi viikoksi ohjelman. Värjäsin tuossa pari päivää sitten hiukseni jälleen kerran tummiksi, ja nyt odottelen että saisin leikkautettua ne.

Maanantaina eli huomenna on sitten Cocon syntymäpäivä. Ostin eilen kirjakaupasta Prinzessin Lilifee-kirjan (se on semmoinen vaaleanpunainen keiju mikä tuntuu olevan vähän niinkuin hitti tuon ikäisten tyttöjen keskuudessa) ja pienen samanmerkkisen huulikiillon. Coco on nimittäin niin kiinnostunut meikkaamisesta, ja tällä viikolla ennen nukkumaanmenoa me on katseltu muotilehteä iltasadun jatkoksi, tyvär tuijottaa silmät pyöreinä kuvia malleista ja vaatteista ja kertoo jos joku on tyylikäs. Mutta takaisin synttäreihin. Tulee nimittäin tosi hulinaa, meille tulee 12 lasta ilman vanhempia pariksi tuntia. Siinä sitten yhdellä (varmaan minulla) pitää katsoa Philippin perään, toisilla viihdyttää lapsia ja pyörittää ohjelmaa, lisäksi jonkun pitää vastata ruokapuolesta.. Tuleekin isot kekkerit. En tiedä juhlistaako perhe keskenään tapahtumaa myöhemmin, minulle ei ole vielä kerrottu.

Tuli muuten mieleen, että kun tosiaan meikän ykköstehtäviä täällä on kuivapesulassa käynti (Timin paitojen vienti ja poishaku) niin siellä on monesti ollut iso tarjous-juliste, että Sakkoja tiettyyn erikoishintaan. Siis että lukee "Sakko". Ja minä oon joka kerta miettinyt että mitä hittoa tuo voi tarkoittaa. Tuskin sieltä parkkisakkoja ainakaan saa :) Tänään sitten vihdoin muistin katsoa sanakirjasta, ja siellä sanan kohdalla luki "irtotakki". No tekee vähän enempi järkeä kuin parkkisakot... Että tulipa sekin mysteeri nyt ratkaistua.

Viisi viikkoa siis vielä Suomeen. Voi, että en jaksais odottaa. Saa nähdä koska kirjoitetaan mun jatkosopimus, onkohan se vasta syyskuussa. Samoin meillä kuulemma pitäis jutella Annan kanssa, hän halusi kovasti antaa palautetta ja keskustella siitä, miten täällä on mennyt nyt tämä minun aupaireilu. Ilmeisesti en aivan täydellinen katastrofi ja täystuho voi olla, koska perhe kerran halusi pitää minut vielä. Toisinaan kyllä varmasti käyn katastrofin rajoilla, lähinnä sen takia kun olen unohtanut jotain...
Olen muuten miettinyt myös tulevaisuutta lisää, siis mitä teen joulun jälkeen, ja uusia ideoita on tullut. Nyt on sitten mietintämyssylle taas käyttöä ja pitää ottaa erilaisia juttuja selville. Että saa nähdä minkä parissa ensi kevät sitten kuluu, se on vielä melko suuri mysteeri...

Eipäs täällä sen kummempia. Koko München on vaan toisinaan yksi suuri työmaa, täällä kun rempataan joka paikkaa (myös kaupungin kuuluisaa symbolia, Frauenkircheniä. Siinä on siis ne kaksi kuuluisaa tornia, joista toisen ympärillä on rakennustelineet.) ja kaikki on hujanhajan.. Varsinkin liukuportaat on melkein joka paikassa pois käytöstä, että joutuu käyttämään portaita. Ja toisinaan metroyhteydet pätkii remonttien takia.

Ensi kertaan!

PS. Minulle opetettiin vasta kysymään brasiliaksi EIKUN portugaliksi, missä on vessa.. Että jos joku tarvii semmoista tietoa niin täältä löytyy :)

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Vihannesten pilkkomista ja ihmettelyä

Huh huh, vihdoinkin viikonloppu on tullut. Minulla oli todella paljon töitä tällä viikolla ja olin joka ilta aivan rättiväsynyt. Meillä oli tällä viikolla Cocon Kindergartenissa aamupala- ja siivousvuoro. Niin, se onkin sellainen yliopiston lastentarha (joka ei muuten enää ole mitenkään tekemisissä yliopistoon, muuta kun sijainnin kannalta), missä vanhemmilta odotetaan aktiivista osallistumista toimintaan. Joten joka aamu puoli 8 mulla piti olla keittiössä pilkkomassa vihanneksia siihen asti, kunnes noin vartin yli kahdeksan lähdin kävellen viemään Philippiä tarhaan. Siinä tulikin hyvää lenkkiä! Kotiin palattuani mulla oli monesti jotain tehtävää, esim. vaatteiden viikkaamista pesun jäljiltä tai silitystä tai ostostentekoa.. Monesti kaikkia noita. Neljältä piti olla jo Philippin tarhassa hakemassa sitä, ja sen jälkeen me käveltiin Kindergarteniin auttamaan siivouksessa. Senkin jälkeen minulla oli monena päivänä vielä käytävä ostamassa tarvikkeita huomisaamun aamupalavuoroa varten. Ja kotona sitten iltapala, lasten nukuttaminen ja babysitting kun vanhemmat lähtivät milloin minnekin. Että eipäs ihme että olikin nin väsynyt!

Ainiin, mainittakoon vielä että leipomoiden saksalaiset on kyllä tyhmiä. Ne nimittäin lätkää leipään kiinni tarran, jossa lukee että tuoretta on, tänään (viikonpäivä) paistettu. Niin ja tuoretta! No, yritäpäs siinä sitten raapsutella sitä tarraa siitä leivästä irti, ei muuten lähde. Pitää sitten leikata se tarra-alue pois ja sittenkös sen kohdan leivät näyttää ihmeellisiltä. Ei sitten riittäis että pussiin voitais laittaa se tarra...?

Näinpä muuten tällä viikolla Annan toimistonkin. Tai toimisto on väärä sana, palatsi olis sopivampi. Unohdin nimittäin torstaiaamuna Philippin rattaisiin oman kotiavaimeni. No ei siinä mitään, mutta kun muutenkin oli ollut jo huono aamu, nukuin esimerkiksi pommiin. Ja koska täällä on ollut aivan läkähdyttävät helteet viime aikoina niin semmosen lenkin jälkeenhän on aivan likomärkä (kävellä nimittäin saa yhteen suuntaan puolituntia) ja sitten kun pitää vielä paukata hienoon lakitoimistoon.. Siis kyllähän minä tiesin, että sen toimiston on oltava hieno mutta kyllä silti vähän yllätystä pukkasi kun ensinnäkin näin sen talon. Se oli tuon yhden ison Leopoldstrassen varrella, ensinnäkin ympäröity komeilla ja korkeilla aidoilla. Talo oli iso ja monikerroksinen. Kun astuin aulaan niin mietin että mihin olen tullut.. Kaikkialla oli niin isoa ja tilavaa ja marmoria ja siistiä.. Mutta vastassa ei ollut kun portaat, piti kiikkua kolmanteen kerrokseen. Siellä sitten vastassa oli kaksi ovea, joista toisen takana näkyi olevan vastaanotto. Sinnekään ei vaan kävelty sisään, ois pitäny soittaa summeria, mutta vastaanotossa sattui olevaan jo joku toinen (näytti kyllä lähinnä turvamieheltä...) joka loikkasi avaamaan minulle oven. No, sisään päästyäni menin sitten siihen tiskille ja ilmoitin että Anna Schwanderin haluaisin tavata. Enpä oo varmaan ikinä eläessäni saanu semmosta katsetta keltään ku mitä siltä vastaanottovirkailijalta! Se katsoi minua suu auki ja vähän huvittuneesti ja kysyi että ja kukas se Te olette. Ei vissiin tehny minun hikinen ja täysin räjähtäny ulkoasu mitään vaikutusta paikassa, jossa kaikilla muilla oli puku ja korkkarit. Sitten tuli vähän ymmärtävämpi katse kun kerroin olevani Annan au pair. Sitten se painoi nappia kun ihan kun elokuvissa ja kertoi (kuulokemikrofonihan sillä oli koko aika päässä) Annalle minun olevan täällä. Sitten jäin odottamaan Annan tuloa. Minun takana oli semmonen hieno kokoushuone (kuin elokuvissa...) jossa oli tietenkin lasiset ovet ja seinät, pöydällä odotti pitkä rivi virvoitusjuomia (en hoksannut katsoa oliko olutta! Saksa nimittäin on Saksa.) sormenjäljettömien juomalasien vieressä. No, sain Annalta vara-avaimen ja sitten ja kun tulin palauttamaan sitä myöhemmin, pääsin ihan Annan toimistoon asti. Sinne minut ohjasi Anna työtoveri, joka oli vissiin kuullut minun sähläyksestä ja tiesi miksi olin täällä. Kaveri sattui kulkemaan respan kautta kun minä selitin asiaani. Olipas muuten ystävällinen se heppu. Piti mennä semmonen piiiitkä käytävä ja monta ovea ohi. Oli tosi tilava, korkeakattoinen ja hieno se toimisto. Niin ja Annalla on muuten sihteerikin!
Timin toimisto olisi myös kiva nähdä mutta empä usko että sinne asti pääsen.

Viime ajat on siis ollut aivan hirveä helle, ihan samanlainen kun ne Kreikan helteet että tuntuu että suihkussa voisi käydä reilusti semmosen kolme kertaa päivässä.
En oo ikinä ollut kylmemmästä ilmasta niin iloinen kun tänään, kun heräsin pitkien yöunien jälkeen keittämään kahvia, ja keittiön mittari näytti vain alle +15!! Ja sataa vettäkin kaiken lisäksi. Tarkoitukseni on pikkase pyörähtää kaupungilla. Illalla näen toista kielikurssikaveriani, toinen on Barcelonassa...!!

Philippillä on muuten täälä vähän känkkäränkkä-ajat, se tuntuu olevan niin herkkä itkemään nykyään. Sitten taas toisinaan se on niin aurinkoisella päällä. Ja Cocolla nyt on aina känkkäränkkä-ajat... Minä en oikein tykkää miten paljon äitinsä sille antaa aina periksi ja se saa tahtonsa läpi.

Huomasin etten ole maininnut äidin täälläolosta mitään! Niin siis, äiti tuli ja meni, nyt siitä on jo yli viikko kun äiti lähti. Kävimme Salzburgissa, joka todellakin soma pikkukaupunki (ja paino sanalla pieni). Siellä kuljimme siis Mozartin jalanjäljissä. Käytiin synnyintalossa mm. ihastelemassa sen hiustupsuja ja ostin sen lapsuuden asuintalosta kopion sen alkuperäisistä nuoteista. Lisäksi tehtiin kaupunkiekiertoajelu ja käytiin kaikennäköisissä linnoissa. Sää oli vaan vähän huono, nimittäin suuren osan lomasta satoi, muuten oli mukavaa! Hotellikin oli oikein mukava. Eikä Mozart-kuulatkaan olleet niin pahoja!
Münchenissä myös kiersimme turisteina paikkoja, vähän shoppailtiinkin ja siinäpä se, ei oikein kerinnyt isompaa.

No nyt, lähdempä tästä varautumaan vesisateeseen. Kirjoittelen taas myöhemmin, tschau!