Helluntaiterveisiä

Heippa!

Täälläpä taas istuskelen nettikaapelin kanssa, ajattelin alkaa vähän päivittämään tilannetta, vaikka ei kyllä aivan mahdottomasti ole päivitettävää. Olen tämän viikon ollut Philippin kanssa kotosalla, enkä täten ole päässyt kielikurssille maanantain jälkeen. Meillä on mennyt tosi kivasti! Tulen tosi hyvin Philippin kanssa toimeen ja tykkään olla hänen kanssaan. Haluaisin hirveästi opettaa hälle englantia, jos vaan olis vähän vanhempi, yksivuotiaalle kun tuo vieraan kielen opetus ei hirveästi onnistu... Viime viikonloppuni olin kotona lasten ja isovanhempien kanssa, meni ihan hyvin se. Ihan täydellisesti en isovanhempia aina ymmärtänyt, mutta asia tuli loppujen lopuksi kuiten aina selville. Kävimme kauniissa Tegernsee-nimisessä paikassa, mikä siis tosiaankin oli järven rannalla pienoinen kaupunki. Oli aivan tosi nättiä! Otin kuviakin, mutta en ole edes jaksanut purkaa niitä koneelle joten en vielä niitä tännekään siis voi laittaa näytille. Lisäksi kuvasin yks päivä Philippiä kun se taas leikki sen yhellä suosikkilelulla, eli pienellä kitaralla. Siinä oli melkoiset kitaransoiton alkeet menossa, soitin huitoi ilmassa kun milläkin rokkitähdellä!

Täältä on muuten TAAS löytynyt lisää Suomi-viitteitä. Yksi päivä meidän raitiovaunupysäkillä oli suomalainen äiti ja kaksi lasta! Tunnistin kielen vasta liian myöhään kun kyyti tuli jo, etten voinu mennä kysymään että "mitä te täällä teette?!", hehe. Samoin Schwabingin (eli siis meän kaupunginosan) keskustassa on koko ajan kyyhöttänyt Finn Karelia-vaatekauppa. Vasta metroasemalla oli iso juliste jostain kengistä, joiden nimenä mainostettiin "FinnComfort", mutta heti perästä luki että Made in Germany! Mutta siis, suomi on kuin onkin hyvässä kuvassa ulkomailla, se on ainakin tähän mennessä opittu! :)

Tänään lauantaina kävelin kaupungilla, kävin uusimassa kuukausikorttini metroon ja muualle. Kaupunki oli ihan tupaten täynnä ihmisiä! Ensi maanantai siis on vapaapäivä niin vissiin sitte kaikki ihmiset nyt shoppailee ennen minilomaa. Minulla on kielikoulusta ja Cocolla Kindergartenista seuraavat kaksi viikkoa lomaa, helluntailomaa. Kaupungissa ei ollut siis älykivaa koska joka paikka oli täynnä ihmistä, mutta minä löysin uuden levykaupan niin olin aivan seitsemännessä taivaassa, varsinkin kun osoittautui että tämä on kaikista tähänastisista levykaupoista (tai oikeastaan osastojahan ne on) halvin. Nyt vain odottamaan seuraavaa palkkaa.. Suosikkikahvilani Starbucks oli täynnä, joten piti sitten mieli maassa lähteä takaisin kotiin. Ai niin! Kävin kirjakaupassa selailemassa pääosin Münchenin opaskirjoja ja myöhemmin löysin kaksi isoa kuvakirjaa Suomesta! Luin sieltä sitten Posion muikkumarkkinoista ja katselin kuvia, ei näkyny tuttuja!!

Olen täällä samalla palannut aiheeseen, että mitä tehdä tämän Saksan reissun päätyttyä. Kuten tuolla oikealla lukee, mun sopimus on voimassa syyskuuhun asti. Sitä voidaan jatkaa, mutta en tiedä jaksanko vielä sitten jäädä tänne vai haluanko jo pitkästä aikaa Suomeen. Tulevaisuutta olen miettinyt sen verran, että melko varmasti ensi keväänä haluan hakea uudestaan sinne Helsingin Yliopistoon, minne jo kerran pääsin mutta silloin päätin jäädä Rovaniemelle. Ihan hyvä että kävin siellä Rovaniemellä pyörähtämässä, siitä oli hirveästi apua esim englannin kanssa (vaikka sen kanssa en ikinä ole kyllä pahemmin apua tarvinnut) ja pääsin sitä kautta Espanjaankin. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ammattikorkeaopinnot ei olekaan minua varten, varsinkaan RAMKin sellaiset. Siellä ei oikein tominut mikään, eikä kurssit kiinnostaneet. Luin vasta Helsingin Yliopiston laput uudestaan läpi, ja kreikan kielen ja kirjallisuuden opinnot kuulosti niin mielenkiintoisilta että kerkesin jo innostua. Pitää siis katsoa kesän lopulla uudestaan, mitä haluan tehdä. Ja mitä teen ennen pääsykokeita... Isoja kysymysmerkkejä.

Mutta takaisin preesensiin. Täällä ei ole isompia tapahtunut. Vaihdettiin vasta kuivapesulaa, jossa perheen isän työpaitoja pesetetään melko usein. Minä olen tehnyt viime aikoina kaupassa ja leipomossa juoksemiset. Olen viime aikoina myös sisäistäny, että sitä telkkaria mikä on minun huoneessa, voi myös kattoa. Sieltä olen katsonut sitä ja tätä, kerran katsoin Geishan muistelmat-elokuvaa saksaksi jonkun matkaa ja arki-iltaisin olen katsonut n.12-vuotiaille suunnattuja teinisarjoja, aattelin että niitä ois suht helppo ymmärtää. Kielikurssilla menee ihan ok:sti, ei se ryhmä ole yhtään liian vaativa mulle, mutta ei myöskään liian helppo. Anna on täällä kotona alkanu patistaa, että mene ihmeessä suomalaisten kokoontumisiin. Ensi torstaina on joku, ja hän laittoi minut harkitsemaan sitä. Ennen tännetuloa olin ehdottoman varma etten halua puhua suomea ollenkaan täällä, mutta nyt en tiedä. Ei se kyllä vieläkään välttämätöntä ole.

Eipä tänne siis oikein isompia kuulu. Odottelen kovasti että mun puolitoistaviikkoinen loma alkaa alle 2 viikon päästä, kun perhe lähtee Ranskaan häihin.

Kauhuviikonloppu takana, mutta kantapäät auki

Heippa hei kaikki!

Täällä on taas viikko ja vähän enemmänkin vierähtänyt. Regensburgista tultuani aikani on lähinnä kulunut kielikurssin parissa ja kotona puuhaillessa. Siellä olen jutellut muiden kanssa pausseilla, on meillä ihan mukavia ihmisiä siellä. Opettaja vaan ei vieläkään ole oikein mukava. Tai no on se mulle mukava kun pärjään siinä ryhmässä ja osaan suhtautua siihen opettajaan, mutta välillä ärsyttää kun se jollekin saattaa sanoa terävästi että "ei se niin mene!" tai huokaista syvään kun joku ei osaa tai muuta. Venäjänkielisistä se tuntuu tykkäävän kovasti, ja se kysyy niiltä aina monta sanaa että miten te omalla kielellänne sanoisitte. Samoin opettaja on vissiin lukenut aika montaa kieltä, hän tuntuu tietävän monesta kielestä jotain. No paitsi suomesta ei kyllä siinä suunnassa olla kiinnostuneita. Ihmeellistä, nimittäin hirveän monet on nykyään kovasti kiinnostuneita suomesta ja Suomesta.

Voi, Suomesta puheenollen, en voinut uskoa silmiäni kun menin viimeksi levykauppaan. Sieltä löytyi tietenkin kaikki mahdolliset suomalaiset hevimetallilevyt (Lordista Stratovariuksen kautta Sonata Arcticaan ja Children of Bodomiin, mikäli joku näitä tuntee) mutta ei siinä vielä kaikki - siellä oli Anna Abreun levy!!!! Siis johan on kumma!
Eikä tähän lopu vielä kaikki Suomi-törmäämiseni. Nimittäin, kun hain Cocon maanantaina lastentarhasta, niin ettepäs usko mikä sieltä löytyi lattialta. Kirja nimeltä "Tuttuja kotieläimiä". Suomeksi! Kirjaliton, vai mikä se kustannusyhtiö on, kustantama. Ja kun sitten siinä hymyltäni joudin, niin aloin tutkia tarkemmin onko lisää Suomi-vihjeitä havaittavissa. Huomasin, että yhden Cocon ryhmän pojan nimi on Janne! Anna otti minulle myöhemmin asiasta selvää, Janne ei ole suomalainen mutta hänet on nimetty jonkun kuuluisan suomalaisen mukaan, kuulemma. Ei mitään hajua kenen, koska Anna ei enää muistanut nimeä.
Annasta puheenollen, kun ostin Timille synttärilahjaksi Leena Lehtolaisen Maria Kallio-dekkarikirjan, niin Anna pölli sen itselleen luettavaksi. Ja, kun eilen olin täällä huoneessa missä on meidän nettiyhteys niin pöydällä odotti Amazonin kirjakaupasta tilattu uusi Leena Lehtolaisen kirja! Oli kuulema ollut niin hyvä että oli pitänyt saada uusi kirja!

Viime viikonloppuni oli melko kauhuviikonloppu - ainakin etukäteen. Ei se sitten ollutkaan ehkä niin hirveä... mutta onneksi takana! Olin siis ilman vanhempia kotona lasten kanssa. Lauantaipäivänä tänne oli palkattu toinenkin lastenhoitaja (joka on ollut perheellä aikaisemmin) ja hän oli suuri apu. Minä päävastasin Philippistä (kuten aina) ja hänellä oli Coco. Hän auttoi myös lapsien nukkumaanlaitossa. Varmaan noin minun ikäiseni tyttö, ehkä vähän nuorempi. Illalla, lasten jo nukkuessa, paikalle ratsasti Annan sisko, joka oli apunani sunnuntain puolenpäivän lounaaseen asti. Me söimme yhdessä aamiaista tuoreiden sämpylöiden kera ja muuta. Vanhemmat tulivat siinä ennen kahta. Sen jälkeen menin kävelylle tässä lähellä sijaitsevaan puistoon. Se on aika erikoinen puisto, sillä se on vanha hautausmaa. Hautakivet ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Kylläpä oli hienoja hautakiviä! Todella koristeellisia, ja monessa oli patsaita. Niitä kelpasi katsella. Samalla kirjasin ylös lauseita, mitä niihin oli kirjoitettu. Monessa oli lyhyt Raamatunpätkä taikka lause tyyliin "rakkaus ei lopu koskaan, lepää rauhassa". Joissakin luki peräti että "Auf Wiedersehen!" elikkä siis näkemisiin! Miksei hautakivissä enää lue että nähdään myöhemmin? Mutta yksi asia oli tosi hullua - nimittäin ihmiset olivat sielä hautakivien keskellä bikineissä ottamassa aurinkoa! Ja yksi siellä joogasikin! Oli sitten vaikka kuin vanha hautausmaa niin en kyllä itse menisi! Oli se sen verran hassunnäköistä :D

Huomenna meillä on täällä lomapäivä, niinkuin taitaa olla Suomessakin. Helatorstai mahtaa olla nimi, saksaksi se on joku Pf-- Pfings-jotain, olisikohan? En ole oikein oppinu sitä sanaa. Toinenkin juttu täällä on huomenna, nimittäin isänpäivä. Mutta Anna sanoi että sitä ei todellakaan juhlita, ei ole ollenkaan iso juhla Saksassa, pienempi kuin Suomessa jopa. Minulla on aamulla täällä perheenkanssaoloa mutta illempana saatan nähdä paria kielikurssitoveriani, mikäli he ovat kaupungissa.
Viikonloppuna perheen vanhemmat lähtee muuten taas pois ja jään tänne isovanhempien kanssa, jotka saapuvat huomenna. Minun pitää autella heitä lasten paimentamisessa ja kotirutiineissa. Lauantaina menemme jonnekin järvelle (tai siis sen rannalle) ja sunnuntaina minulla ei pitäisi olla töitä ollenkaan. Seuraava viikonloppu on vapaa, jihuu!!! Sitä seuraavana minulle tulee varmaan Suomesta pari hyvää kaveria kylään, toinen jihuu!!

Ainiin! Unohdin kertoa mitä tarkoitin otsikossani tuolla "kantapäät auki" hommalla. Nimittäin ostin muka muutama viikko sitten uudet kengät. No, nyt on käynytkin selväksi että ne ovat niin epämukava että niitä ei voi pitää pitkiä aikoja. Kolmas kerta oli eilen, kun ne aukaisivat uudestaan minun kantapäät, siis niin että iho oli jo kerinnyt palautua aina joka välissä. Ostin sitten tänään toiset uudet kengät, ja ne tuntuivat ainakin näin alkuun niin mukavilta että toivottavasti vereltä säästytään jatkossa!

Eipä kait tässä sitten muuta isompaa. Ilmat ovat täällä taas olleet hyvät ja lämmintä riittää. Ei siis sen suhteen valittamista :) Kävin muuten yksi päivä kuvaamassa kaupunkia ja laitan piakkoin tänne niitä kuvia. Seuraavaan kertaan asti, moikka!

Kielikurssi potkaistu käyntiin ja nahkahousuja nähty yli sietokyvyn

Hengissä ollaan, viikonlopun reissaamisen ja maanantain kielikurssin jäljiltä. Saa nähdä, voinko sanoa samaa tasan viikon päästä. Ensi viikonloppu on siis se painajaiseni, kun jään lasten kanssa kotia vanhempien lähtiessä häihin ties minne. Olen siis lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään asti yksin vastuussa noista kahdesta.

Mutta aloitetaanpa menneistä tapahtumista. Lauantaina ennen puoltapäivää pääsin jo lähtemään kotoa kohti rautatieasemaa, josta lähdin varttia vailla yhden junalla Regensburgin kaupunkia kohden. Minä olin käsittänyt, että solisi etelässä mutta kartasta kun myöhemmin katsoin niin se olikin pohjoisessa. Menin sinne tapaamaan Espanjan aikaista kaveria, jolla muuten on sama etunimi kuin mulla. Myös toista kaveria oli tarkoitus nähdä, mutta sepä ei sitten ollutkaan kuitenkaan viikonloppuna paikkakunnalla. Junani oli muuten sellainen erityinen, missä oli pienet osastot tai hytit, johon mahtui kuusi ihmistä istumaan. Harry Potter-elokuvissa ne matkaa sellaisissa junissa sinne taikakouluunsa.

Lauantaina me kierreltiin Marian kanssa siis sitä Regensburgin kaupunkia, joka on muuten tosi nätti. Siinä on iso vanha kaupunkikin, ja joka puolella vihreää. Käytiin syömässä aivan valtavat, suorastaan järkyttävän isot schnitzelit (eli ne semmoset pihvit). Tai oikeastaan otettiin yksi ja jaettiin se, ja siitä olisi saanut vähintään kolmelle ihmiselle aivan isot ateriat. Hyvää oli kuiten, mutta olo aivan hirveä syönnin jälkeen. Illan pääohjelmana oli mennä näkemään semmoiset jokavuotiset hulabaloot kun Regensburger Frühlings Dult. Yritin tuossa sanakirjasta hakea sanaa sille, muttei löytynyt. Ne oli erillään keskustasta, piti mennä silta yli ja siellä semmosella omalla aukiollaan luonnonhelmassa oli kuin Linnanmäki olisi tipahtanut minikoossa sinne. Paitsi että semmosia pelikojuja oli enemmän, saksalaislisänä oli myös isot olutteltat. Siellä me tavattiin Marian kavereita. Ne oli pariskunta, tyttö oli baijerilainen mutta se poika oli Yhdysvaltain Texasista, mutta baijerilaistunut sittemmin. Hän puhui jopa tosi hyvää saksaa, eikä hällä ollut sellaista noloa jenkkiaksenttia. Heillä oli sitten jonkinsortin vieras Amerikasta, jolle osaltaan näyttivät Dultia. Vieras oli kuulemma kommentoinut, kun hälle oli kerrottu että nyt ollaas kuule menossa olutfestivaaleille, että aivan mahtavaa! (”awesome!) Mutta takaisin niihin kavereihin, juttelin molempien kanssa ja olivat tosi kivoja. Siinäpä muuten olikin missio löytää paikka olutteltasta. Vaan johan vihdoin ja viimein löytyi. Ei siinä kyllä auttanut kun tuijotella suu auki, puistella päätä ja hokea että ”mitä hulluja saksalaisia.” Niillä oli jopa tanko keskellä telttaa, sitä pitkin sai sitten kiikkua ja jos pääsi tarpeeksi korkealle, että sai soitettua kelloa niin sitten kai sai jotain palkintoa. Musiikki pauhasi, jossain välissä siellä oli kovaääninen bändikin soittamassa humppaa. Koko ajan kyllä voluumit oli niin korkealla että puhuminen oli vaikeaa. Meidän pöytään liittyi lisää kavereita ja tuttuja. Yksi niistä tutuista jopa innostui juttelemaan mulle jossain välissä iltaa Aki Kaurismäestä (yritin opettaa sitä ääntämään sen sukunimen) ja siitä kuinka suomalaiset on hyviä. Ja kaikista hassuinta oli kun tuli puhetta suomalaisesta bändistä nimeltä Eläkeläiset, joka hänen suussaan vääntyi muotoon Elekeläisek. Se on siis semmonen kreisi bändi, joka soittaa humppaa – mutta rokkina. Ne kuulemma soittavat Regensburgissa joka vuosi huhtikuussa ja hyvä meno kuulemma on, sali täynnä. Haukoin taas henkeä, siinä on nimittäin bändi jota ei osaa kuvitella ulkomaille, ne humppaavat vielä suomeksikin! Olutteltan mentyä kiinni alkoi sataa vettä ja menimme viinitelttaan. Sieltä hipsittiin loppujen lopulta kotia ennen kello kahta. Viiniteltassa samaan pöytään sattui Kosovosta työn ja rahan perässä muuttaneita ihmisiä ja Maria jutteli heidän kanssaan. Kovalta kuulosti arki ja varsinkin olot Kosovossa. Yksi sanoi, että palkkaa tulee siellä 200 e kuussa ja elintaso on kuulemma ei yhtään sen alempi kuin Saksassa.

Yksi asia pitää mainita ihan näin erillään. Siellä vilisi niiiiiin paljon nahkahousuja että pahaa teki! Ja naisilla on semmoine mekko, dirndl, mikä itse asiassa Mariallakin oli päällään. Kaikista hulluinta oli se, että ne olivat enemmänkin nuorten suosiossa! Siellä oli sen näköisiä nuoria miehiä ruskeat nahkahousut henkseleillä jalassa että en olisi hurjimmissa unissakaan uskonut, että semmoset suostuu pitämään niitä edes vaikka maksettaisiin! Sielläkin oltiin kuulemma vaan perinteistä ylpeitä, ihan niin kuin murteesta (niin kuin meillä Suomessakin) ja oli melkeinpä muotia pitää niitä kansallispukuja.

Sunnuntai oli rento, syötiin parvekkeella aamiainen (Marian kämppä oli muuten aivan todella hieno!) ja kierreltiin kamerani kanssa kaupunkia. Sieltä löytyi jopa suomalaisen designin kauppa, jonka näyteikkunat pursusi Marimekkoa! Joka tapauksessa, käytiin kirkoissa (yhdessäkin, mikä oli niin pelottava etten ollut vielä koskaan ollut niin karmivassa kirkossa, tai paremminkin kirkkokompleksissa sillä siellä oli sisällä monta pientä kirkkoa/alttaria), kiikuttiin torniin tähyilemään kaupungin maisemia jne. Päivä huipentui ennen minun kotiinlähtöä (iltakymmenen junalla) barbecuelle, joka tehtiin kaupungin läpi virtaavan Tonavan varrelle. Ostimme kertakäyttögrillin, joka oli kyllä melko jännä keksintö, ja grillailtiin kesäkurpitsan palasia, fetajuustoa ja pihvejä. Söin vielä yhdessä kahvilassa Apfelstrudelin ennen lähtöä. Oli kuiten tosi kiva ja rento viikonloppu, ja saatiin käveltyä hyvin.

Maanantaiaamuna kello yhdeksän minun oli määrä olla Volkshochschulen tiloissa. Enhän minä sitä tietenkään meinannut löytää, joten myöhästyin melkein 10min. Kun kävelin sisälle, niin siellä istui pitkä rinki kaikennäköisiä naisia, melkein kaikki olivat varmasti minua vanhempia. Miehiä oli vain yksi, nimittäin semmoinen tummaihoinen mies olikohan Ugandasta. Muita suomalaisia ei myöskään ollut, au pairejakin on varmuudella vain yksi. Mutta osallistujaa löytyi joka mantereelta, paljon oli tietenkin itä-Euroopasta (muttei Venäjältä ketään!) mutta sitten oli pari Tokiosta, Mexico-citystä, Thaimaata ja Amerikkaakin löytyi. Se varmasti toinen au pair on semmonen varmaan minun ikänen tyttö Brasiliasta (itse asiassa Sao Paolosta). Mutta hän on sellainen vaalea brasilialainen, hirveän pieni ja herttainen tyttö. Kävelin hänen kanssaan takaisin Karlsplatzin U-Bahn asemalle (yksi keskeisimmistä) ja juttelimme siinä samalla. Hän puhuu omalle au pair-lapselleen portugalia, joten vähän eri asema kuin minulla. Kävin tunnin jälkeen ostamassa kurssikirjat ja nyt vaan sitten odottelen seuraavaa tuntia. Ei siellä nyt kyllä mitenkään erityisen kivaa ollut. Se meidän opettaja on vähän ihmeellinen, niin kuin hänen nimestään jotenkin pelkäsinkin. Se on nimittäin semmonen vanhemman puoleinen täti, joka on vähän kärtyn näkönen ja oloinen, ja toisinaan osasi korjata jotain melko vihaiseen sävyyn. Eikä hän osannut toistaa Rovaniemeä, oli muka liian vaikea sana, pah. Tasoltaan kurssi ei ainakaan toistaiseksi tuntunut liian vaikealta, mutta tilannetta jäädään seuraamaan.

Tämän viikon arkipäivät ovat hyvin helppoja, maanantaina minun piti hakea Coco tarhasta ja leikkiä kotona nukkumaanmenoon asti, mutta muina päivinä minua tarvitaan vain iltapalan yhteydessä ja lasten nukkumaanlaitossa. Ihan hyvä, kerkeän panostaa tuohon kielikurssiin. Saa nähdä koska alkaa tympiä. Maanantaina kielikurssin jälkeen muuten kävin kotona mukan, hain kirjan ym ja menin suosikkipaikkaani joenvarrelle istumaan ja lukemaan. Kun sain kirjan luettua, lähdin kävelemään pitemmälle, missä en ollutkaan vielä käynyt. Sieltä löytyi siltaa ja rantaa ja patoa ja metsää ja metsäteitä. Kaikkea sitä aina löytää uutena, vaikka on muka tietävinään paikat niin hyvin. Maanantaina sattui semmostakin, että maanalainen oli jumissa maan alla varmaan varttitunnin. Siellä me vaan istuttiin iso kasa ihmisiä kuumassa, välillä juna pääsi yhdelle pysäkille asti ja sitten toisinaan jouduttiin jumittamaan tunneleissa. Siitä seurasi se, että myöhästyin hakemasta Cocoa Kindergartenista, jossa jouduin selittelemään monelle ihmiselle, miksi olin myöhässä.

Ainiin, olenko kertonut miten paljon ruotsalaisia täällä vilahtelee! Tai ainakin enemmän kun suomalaisia. Nimittäin meidän yläkerrassa kuulemma asuu niitä (välillä näkyy kadun varressa auto, jossa on ruotsinlippu-tarra takana) ja kerran Philippiä hoidosta hakiessani kuuntelin, kun äiti puhui lapselleen ruotsia samalla kun puki tälle ulkovaatteita. Sitten kun hän alkoi puhua saksaa, niin en ollut varma oliko se olevinaan saksaa vai vieläkin ruotsia, ruotsin nuotti nimittäin säilyi. Philippin tarhastahaku-reittinikin on muuten melko mielenkiintoinen. Ohitan matkalla talon, jossa säveltäjä Richard Wagner on asunut, menemme ohi kreikkalaisen minimarketin (juuri semmoisen mitä Kreikassakin on paljon) ja ruotsalaisen optikkoliikkeen.

Tässäpä kuulumisiani tältä kertaa. Nyt nautin siitä, että saan olla yksin kotona tekemättä mitään ennenkuin Anna tulee kotiin, samoin nettiasentaja ja myöhemmin ehkä pitää hakea Philippkin. Tuosta netistä, meille asennetaan uusi netti ja tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että netin saa pyydystettyä talon joka nurkasta, ilman nettikaapelia. Voisin siis netteillä omasta huoneesta käsin, jipii!

PS. Uusia kuvia!

Sveitsin lumoissa

(kirjoitettu 6.5, vaikka lisäyspäivämäärä näyttääkin 4.5)

Bonjour!

Täällä taas. Päällimmisenä tällä kertaa kirjoittaessa on meidän viikonlopun Sveitsin reissu. Se oli kaikin puolin tosi kiva, eikä ollenkaan niin stressaava kuin jo pelkäsin. Lähdimme siis perjantaiaamuna ennen yhtätoista matkaan, auto täyteen lastattuna pujottelimme Münchenistä Bodenseen rannalle, Lindauhun, jossa pidimme lounaspaussin. Olipas kivannäköine paikka ja ilmakin oli taas niin hyvä. Syötiin jotain paikallista ruokaa, joka muistutti vähän jotain juustoista pastaa maultaan mutta ulkonäöltään oli aika mielenkiintoinen.. Lindau on tosi lähellä Itävallan ja Sveitsin rajoja, joten paikka kuhisi turisteja. Syönnin jälkeen vähän käyskenneltiin siinä rantakadulla (minkä varrella meän ruokapaikka ja kaikki mahollinen muu action oli) ja kävin ihastelemassa paikallisten nuorten breakdance esitystäkin. Ei siinä voi kun ihailla kun ne pojat nakkelee itseään miten sattuu. Sen jälkeen ylitettiin Itävallan raja, sitten pian perään Sveitsin raja. Ajettiin koko Sveitsin halki, perillä oltiin noin iltakahdeksalta. Meidän majoitus oli Geneven ulkopuolella, Choulex-nimisessä maalaiskylässä.

Meidän majapaikka oli ulkoa päin varsinkin tosi hurmaava. Aivan kun olis tipahtanut ranskalaiseen pikkukylään. Ja jostain kumman syystä mulle tuli Asterixitkin mieleen.. Majapaikka oli siis kuin vanha maatila, semmoinen kunnon maalaistalo. Sitä oltiin alettu muuttaa hotelliksi ihan vasta. Yritän saada ladattua kuvat tuonne kuva-albumiin samalla kun lisään tämän kirjoituksen, joten kannattaa käydä katsomassa sieltä miltä paikka näyttää. Minun huone oli erillään perheen huoneesta. Ei se nyt kovin hieno ollut mutta kyllä siellä nukkui. Omistajathan ei tieten puhuneet muuta kun ranskaa, Anna onneksi puhui tosi sujuvaa ranskaa. Perjantai-illan olin lapsenvahtivuorossa, kun Anna ja Tim menivät häiden tervetuloillalliselle. Siis olimme Sveitsissä häiden takia, jos en vielä ollut kertonut.

Lauantaiaamuna söimme aamiaisen (eli leipää, marmelaatia ja kahvia) ja sitten Tim ehdotti, että hän voisi heittää minut päiväksi Geneven kaupunkiin. Olipas se kiltisti tehty. Sinne sitten tosiaan lähdettiin, Tim kertoi matkalla että varmaan tykkäät Genevestä, se on hänen mielestään yksi Euroopan kivoimmista kaupungeista asua. Anna on opiskellut siellä aikanaan vissiin vuoden. Tim tiputti minut melko keskustaan, satamaan Geneve-järven rannalle. Satamassa on semmonen aivan tajuttoman korkea suihulähde (se on toivottavasti oikea sana?), joten se pisti ekana silmään. Siellähän minä sitten päivän kulutin kävelemällä kaiken maailman kadut läpi. Löysin vanhankaupungin, joka oli semmoisen pienen kukkulan päällä. Löysin myös kivan, suht ison puiston, ostoskadun, kävelykadun rannalta, lopulta jopa raha-automaatin! Niitä kun ei ole yhtä kätevästi kun Suomessa, että kadunvarrella, vaan monesti pitää mennä sisälle jonnekin rakennukseen tai peräti itse pankkiin, ja siellä on erillinen siipi raha-automaatteja varten.

Tein Genevessä myös jotain, mistä olin haaveillut jo jonkin aikaa. Nimittäin ostin kirsikoita! Siellä oli monessa paikkaa semmosia pieniä hedelmä/vihanneskojuja, niissähän ei tietenkään puhuttu kun ranskaa, mutta kyllä siitä kuiten selvisi näyttämällä. Switzerlandiassahan on siis käytössä niiden oma frangi, joka on puolitoista kertaa euro. Menin sitten sataman tykö istumaan semmosille kiviportaille, missä monet ihmiset hengasi ja söi lounastaan, ja mussutin kirsikkani auringonpaisteessa. Kyllähän kelpasi, kesän ekat kirsikat Genevessä! Ekat mansikat söin pääsiäisenä täällä Münchenissä jo.

Timin piti koukata minut pois viideltä, mutta koska häät myöhästyivät niin kyytini saapuikin vasta kuudelta. Käväisin siinä välissä syömässä semmosen kivan salaatin, jossa oli ties mitä vihreää, pähkinöitä, päärynää, juustoa (varmaan jotain erikoisjuustoa, koska se näytti niin erikoiselta) ja siinä oli jotain tosi makeaa kastiketta. Siitäkin lounasravintolasta piti ihan erikseen hakea minulle toisesta päästä taloa ihminen, joka puhui englantia, kun halusin kysyä jotain. Mutta sain lopulta kuiten mitä halusin! Ja niin, päivän aikana opin sanomaan jo aika sujuvasti bonjour ja merci :) PIsti ihan silmään miten paljon Sveitsissä tervehditään, siinäkin lounasravintolassa varmaan talon jokainen työntekijä kävi sanomassa minulle bonjour! Samoin meidän "kotitilalla", siis siinä maalaistalossa, kaikki paikassa asuvat ihmiset tervehtivät aina kun vastaan tulivat, oli ne sitten mitä duunareita hyvänsä. Eihän Suomessa kukaan uskaltaisi sanoa mitään! Kuvittele nyt semmonenkin nuori mies jolla on navettahaalarit päällä ja lankku olalla, ei siltä tulis Suomessa ikinä turisteille iloisesti että "hyvää päivää!"

Lauantai-illan babysittasin, kun vanhemmat menivät häiden jatkoille. Täällä siis on kirkkovihkimisen välissä mukava tauko, jossa kaikki vaihtaa uudet juhlavaatteet. Siellä vanhemmat oli melkein aamukahteen asti, jolloin minä kömmin nukkumaan omaan huoneeseen toiseen päähän taloa. Sunnuntaiaamuna aamiaisen jälkeen siinä kello yhdentoista aikaan lähdimme kohti kotia. Aamiaispöydässä talon emäntä (joka oli tällingissä, pääteltiin että oli varmaan ollut kirkonmenot tai muut vastaavat jo sille aamule) muuten näytti kuvia, joita oli otettu talon pihalta. Puutarhasta on nimittäin hyvä näkymä vuorille, ja jonain päivänä kun ilma oli ollut kirkas, Mont Blancista oli saatu hyvä kuva. Pyörittelin siinä päätäni, että toiset ne näkee Mont Blancin (ja Alpit yleensäkin!) kotipihaltaan. Kun ajettiin Geneven kaupungista ulos niin Anna näytti minulle matkalla YK:n ison rakennuskompleksin (sen vähän mitä pensaiden välistä autotielle näkyi), hän on ollut siellä työharjoittelussa ihmisoikeus-puolella.

Paluumatka kesti odotettua pidempään, sillä jouduimme ajamaan viimeiset kolme tuntia ruuhkassa. Siinä sitten Tim päätti vähän improvisoida gps:n avustuksella, ja näin me ajeltiin maalaismaisemien kautta päätielle. Välillä tuntui että ollaanko nyt muka Keski-Euroopassa, olisin ihan hyvin voinut uskoa että nyt ajetaan Minnan (kummitätini) ja Mikon mökkiä kohden Naantalin seudussa. Sitten taas tuli ne Sound of Music-maisemat, ja siinä saattoi vain istua, huokailla ja ihastella.

Ainiin, jotain hirveää sattui myös. Nimittäin teimme päivällispysähdyksen Zürichin ulkopuolella, kaupungissa nimeltä Rappeswil. Siinä oli sitten toinen turistien kansoittama paikka! Ja vaikka minua oli valmisteltu siihen että Geneve (kirjoitetaan muuten ranskaksi että Genève) on kansainvälinen paikka (no jaa, en nähnyt kun jokusen amerikkalaisen, muut minusta puhui ranskaa) niin täällä oli sitten vaikka mitä! Jopa ne pitkään pelkäämäni suomalaiset idiootit. Ja nimen omaan idiootit, nimittäin menimme italialaiseen ravintolaan syömään niin siinä istui suomalaisten keski-iän ylittäneiden umpihumalaisten jääkiekkofani(miesten) seurue. Siinä sitä sitten istuttiin niiden vieressä, Jope Ruonansuuta niiden kaiuttimesta kuunnellen. Kyllähän tuo aluksi pakkasi naurattamaan, mutta rukoilin koko ajan että kun nyt ei mistään paljastuisi että minä olen samasta maasta. No, sitten kun ne VIHDOIN siitä olivat lähdössä, niin ihmetyksekseni ja kauhukseni yksi lähti hoipertelemaan minua kohden. Se kysyi englanniksi että mistä maasta olen, olenko Sveitsistä. Vastasin siihen sujuvasti, että Saksasta ja mulkaisin Timiä merkitsevästi. No, sieltähän alkoi tulla ilmeisesti jonkin sortin saksaa, tosin niin humalaisella suomiaksentilla, että sanaakaan en saanut selvile. Mutta niinhän se kai on - kyllä suomalainen suomalaisen tunnistaa, ainakin melkein. Eihän se varmaan ikinä olisi siitä kulunut pois, jos olisin vahingossa vastannut että sama kotimaa meillä on. Tästä tapahtumasta sain muuten selville, että Sveitsissä on jääkiekkokisat käynnissä, en ennen sitä tiennyt asiasta mitään. Nyt tosin harmittaa kun kaikki Suomen pelit jää näkemäti, me yritettiin yksi ilta etsiä Timin kanssa että löytyykö Saksan telkkarista jääkiekkoa ja eihän ne tietenkään mitään näytä.

No, kun oltiin kuiten kotona Münchenissä niin mulla oli jotenkin outo olo. Luulin että se on vaan väsymystä ja sitä, että joka paikkaa kolotti koska autossa ei juuri ollut istumatilaa naapurin lampaille jakaa.. Yritin sitten nukkua (menin näet heti sänkyyn) ja yöllä heräsin siihen että välillä olo oli kuin kivellä saunan kiukaalla ja välillä taas paleli niin ettei tiennyt miten päin olla. Lisäksi vatsakipu oli melkein sietämätön. Seuraava päivä menikin sitten aspiriinin voimalla, ja sitä seuraavan päivän eli eilisen lepäilin kotona. Nyt olo on taas tervehtynyt mutta mietin vain että mistähän se kuume muka yhtäkkiä iski. Nyt on muuten taas Anna sairaana, tosin flunssaa vain.

Tänään taas vein ja hain Philippiä tarhasta, huomenna on käsittääkseni samat rutiinit. Näin keskiviikkoisin meillä käy puolalainen siivoaja siivoamassa. Itse asiassa meillä on kaksi siivoajaa, jotka vuorottelevat parin kuukauden välein. Nyt meillä on semmoinen kuin Elisabeth, ihan mukava täti. Eihän hänen saksansa ole mitenkään kehuttavaa, mutta ainakin parempaa kuin sen edellisen, hänen puhumisiaan minä en kerta kaikkiaan ymmärtänyt. Tänään tämä Elisabeth kysyi minulta, että olenko au pairina täällä ja kertoi sitten että hänen tyttärensä oli 15 vuotta sitten Münchenissä au pairina myös. Sanoi että alku oli niin vaikeaa että tyttö itki aina mutta sitten parin kuukauden päästä se lähti paranemaan. Nyt puhuu kuulemma hyvää saksaa.

Viikonloppuna olisin menossa etelämpään, kaupunkiin nimeltä Regensburg tapaamaan ainakin yhtä kaveriani. Ilmeisesti meitä entisiä espanjalaisia olisi ensi viikon viikonloppuna enemmänkin siellä, mutta minä olen silloin Philippin ja Cocon kanssa kahdestaan kotona, joten en yhtään millään pääse. Maanantaista alkaen alkaa kielikurssini.Sen kirjojen kanssa on pientä epäselkoa, joten pitää mennä kirjatta ekalle tunnille ja sen jälkeen kävellä kirjakauppaan.

Ennen Sveitsiinlähtöä selvisi, että en ole lähdössä Ranskaan kesäkuussa. Majoituksen järjestyminen minulle on kuulemma niin epävarmaa (hotelli on kuulemma sukulaisia jo täynnä) että ei ole järkeä lähteä. Eipä se oikeastaan edes harmita, nimittäin siinä välissä on hyvä saada kavereita Suomesta kylään! Minulla on nimittäin 1,5 viikkoa vapaata, mitä nyt kielikurssia on aina ma ke ja pe aamut 9.00-12.15. Ranskaan saatan tosin päästä elokuussa, kun Cocon Kindergarten on suljettu loman takia koko kuuksi, niin Annan vanhemmat olivat puhuneet että josko ne Coco ja Maria tulisivat heille kylään joksikin aikaa. Heillä on siis talo myös Ranskassa, kotoisin he ovat Hampurista. Sen lisäksi he viettävät paljon aikaa myös Venetsiassa.

Nyt on ollut täällä vähän viileämpää kuin normaalisti. Monena päivänä on vähän ripsinyt vettä, ei tosin niin paljon että siitä kerkeäisi kastumaan oikeasti, ja lämpötilat on olleet alle +15. Tänään kun kävin postissa niin siellä pyörivässä sääennusteessa sanottiin, että huomisesta alkaen lämpötilojen pitäisi taas pompsahtaa +25:een. Sitä siis odotellessa.

Kuukausikin siis tosiaan vaihtui, se tarkoittaa sitä että pitää uusia kuukausikortti julkisiin. Muuten täällä meinaa päivämäärät hämärtyä mutta huomaapahan ainakin, että milloin kuukausi vaihtuu :) Kännykkäni saldo on ollut nollassa jo pari viikkoa, mutta en ole saanut uusittua sitä. En itse asiassa edes ole varma, mistä sen saisi ladattua. Pitänee selvittää ennen viikonloppua, puuuh, stressiä.. Heh heh.

Minulla on muuten joku nukuttamisen ihmelahja, tai sitten vaan on käynyt Philippin kanssa niin hyvä tuuri. Olen jo parina iltana nukuttanut hänet onnistuneesti, en ole varma olenko jo maininnutkin. Juuri kävin hänet taas uinuttamassa. Joskus olen jopa mennyt auttamaan kun P on jäänyt huutamaan Annan jäljiltä. Vähän aikaa olen siinä silitellyt päätä ja hyräillyt sitä yhtä laulua, jota olen laulanut aina Philippille. Sitten hiippailen varovasti poissa ja tadaa - taika on tapahtunut.

Siinäpä kaikki tältä kertaa. Voikaa hyvin ja älkääkä te sairastuko (ainakaan siihen sikainfluenssaan!)