maanantai 21. syyskuuta 2009

Saksassa jälleen, liian monien nahkahousujen ja dirndl-mekkojen vilinän keskellä

Nyt on oltu jo yli viikko Saksassa takaisin. Ihan mukavasti olen oikeastaan sopeutunut, ja nyt tuntuu että kieleen olen päässyt vielä entistäkin paremmin sisälle. Se ei kylläkään tarkota sitä, että virheitä ei tekis.. Kun tänne viikko sitten lauantaina tulin niin oli ihanan kylmää, nyt kelit on taas lämmenneet +20 asteeksi. Höh. Siis onhan kesä ja lämpö ihan kiva, mutta en minä sitä kyllä yhtämittasesti huhtikuun alusta asti jaksa! Sais jo loppua.

Kuuluisat Oktoberfestit on potkaistu käyntiin. Musta oli jännää ku luin jostain Suomen uutisistakin lauantaina, että "Oktoberfestit alkoivat Münchenissä hyvässä säässä tänään". Ja minä olin paikalla, jihuu! Tai no, olin kotona töissä aina kello yhteen asti, ja kahdelta olin paikalla. Aamulla oli mennyt joku kulkue, mutta täten se meni multa ohi. No, ei haitannut. Odotetusti ihmisiä oli aivan tooodella paljon, ahtaanpaikankammoahan siinä jo kerkesi kehittelemään.. yritin sitten ajatella olevani Lapissa, jollaki rauhallisella jänkällä, jossa jokunen kuohi laulaa.. Sitten rupesi jo naurattamaan. No, kaverien paikantaminen oli oma operaationsa, mutta onnistuttiin siinäkin sitten lopuksi. Siis Oktoberfesthän on niinkun iiiiso tivoli, eli on kaiken maailman huvipuistolaitteita, kojuja ja muuta sellaista.. Plus sitten ne aivan tajuttoman kokoiset kaljateltat, jotka näyttää kyllä lähinnä taloilta. Mun kaverit oli siellä saaneet paikat kaljateltan ulkopuolelta biergartenista, jossa ne asutti yhtä pöydänpäätä. Ne oli itse asiassa törmänneet yhteen meidän kielikurssitoveriin, joten lyöttäydyttiin kaikki sitten yhteen. Olin ihmettelemässä menoa ja meininkiä kello viiteen asti, sitten piti nostaa kytkintä ja palata takasin töihin, jotta olisin ennen kuutta kotona. Ja se menohan oli hurjaa - tai oikeastaan kyllä ihan just sitä, miksi sen etukäteen kuvitteli. Ulkomaalaisiahan ne tuntuu olevan Oktoberfestiläiset suurimmaksi osaksi. Nähtiin verta, hikeä ja kyyneliä. Niin ja sekin täytyy vielä mainita, että semmonen litran kaljatuoppi maksoi yhdeksän euroa. Ja ruokavaihtoehtoina näytti olevan vaan kaikkea tosi rasvaista ja raskasta, ylläri. Ainiin, mainitaan nyt vielä se, että siellähän on siis melkein kaikilla nahkahousut (ja asiaan kuuluva punavalkoruudullinen paita) ja dirndl-mekko (just semmonen, mikä varmaan kaikille tulee oktoberfesteistä/saksasta/kaljasta mieleen). Ja myös turisteilla on! Meksikolaiskavereillanikin on, Brasilialle ois semmonen hankittu mutta ei löydetty tarpeeksi pientä, sekun on niin pieni hiirulainen. Hiirulaisista tuli mieleen, että yks päivä kompuroin täällä Schwabingissä katukivetykseen, kun vahingossa satuin katsomaan koiravaatekaupan ikkunaan (!!niin, täällä on semmonenki!!) - nimittäin siellä oli pikkukoiran kokoa oleva dirndl!!!! Siis eikö se nyt mene jo vähän liian yli?! Varmaan ois ne nahkahousutki löytyny, jos oisin jääny tiiraamaan..

Eilen hyvästeltiin toinen kielikurssikavereistani, joten Unidos Estados Mexicanes (eli siis tuttavallisemmin Meksiko) sai yhden kansalaisensa kotiin. Itse asiassa kaksi, sillä oltiin tutustuttu tämän mun kaverin toiseenkin kaveriin, ja hän myös lähti kotiin. Lento lähtee itse asiassa näillä hetkillä kun tätä kirjoitan. Ennen hyvästejä annoin sellaiset pienet Fazerin suklaapatukat ja Muumi-purkkaa. Minä sain pienen kassillisen meksikolaisia chili-karkkeja.. Ja voin vakuuttaa, että ne on tulisia! Ja pelkkää chiliä! Mietinkin, että missä se karkki tästä nyt oikeen on.. ?! No, nyt jäätiin sitten van brasilialaisen kaverin kanssa tänne. Tarkoitus olisi mennä uudestaan kielikurssille, pitää vaan ilmoittautua tällä viikolla.. Sillä kurssi alkaa jo ensi viikolla! Tällä kertaa isäntäperheeni maksaa puolet mun kurssista. Sentään...

Eka työviikkokin meni ihan mukavasti. Ma-Ke välillä mun olo oli suht helppoa, sitten keskiviikkona tulivat kaupunkiin isovanhemmat Italiasta, eli Timin vanhemmat. Näin heidät nyt viimeistä kertaa, he eivät tule enää ennen joulua, jolloin minä lähden. Auttelin siis heitä lastenhoidossa, perheen vanhemmat olivat Venetsiassa Annan äidin synttäreillä. En tiedä vielä, miten tämän viikon työni menevät. Samoten ei ole vielä kirjotettu mulle jatkosopimusta, vaikka edellinen loppuikin jo viime perjantaina. Kunhan se saadaan tehtyä niin voin ostaa paluulennot Suomeen.

Ainiin, tähän väliin ehkä voisin esitellä vähän tulevaisuudensuunnitelmiani. Nimittäin se oli yksi tämän Saksan reissun päätehtävistä, keksiä että mitä seuraavaksi. No, Posion reissun aikana sain päätettyä, mitä teen. Eli nyt kun jouluna tulen Suomeen niin jään sinne myös.. ja keväällä valmistaudun pääsykokeisiin. Meinaan siis hakea Helsingin Yliopistoon, ja sitä samaa kreikkaa mihin pääsin jo, ja olen nyt myös innostunut englannista. Pitää vielä tutkia kunnolla asiaa.. Juju on vaan siinä, että jos käy niin hyvä tuuri, että pääsen sinne taas, niin ilmoitan itseni ekaksi vuodeksi poissaolevaksi. Ja aion vielä kerran käydä maailmalla. Nimittäin, haluaisin asua maassa, jossa pääsen puhumaan englantia niin paljon kun lystään. Ja todennäkösesti se tarkottais sitä, että au pairin hommat sais jatkua. Joten, löysin parisen kuukautta sitten semmosen yhden hyvän, öö, firman/toimiston/minkälie, jota kautta pääsee Amerikkaan. Sitä olen tässä viime ajat tutkinut ja olen innostunut kovasti ajatuksesta. Sinne on vaan se hakuprosessi niin ison tuntoinen että vaatii aikaa ja työtä. Olen lukenut semmoisten tyttöjen blogeja, jotka ovat tällä hetkellä ko. firman kautta siellä au paireina ja hyvältä kuulostaa. Että tältäpä alkais näyttää minun tulevaisuudenkartta.

No, tässäpä olikin ne pääkohdat. Lähdenpä tästä keittiötä ja aamukahvia kohden. Mun huonetta kansoittaa tällä hetkellä maalari, joka pamahti taloon jo puoli kahdeksalta. Meidän kaikki ikkunat maalataan. Neljältä sitten haenkin Philippin kotio.
Terkkuja!