sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Hello November!

Halloween on nyt siis jo so yesterday, eli menneen talven lumia. Oli tosiaan melko mielenkiintonen homma. Tai kaikista mielenkiintosinta oli se, miten tosissaan kaikki sen otti. En oikein keksi mitään vastaavaa Suomen juttua. Tosiaan, tänä vuonna Halloween sattui sunnuntaille, elikkä jenkit juhli sitä koko viikonlopun. Kuukautta ennen itse h-hetkeä eri puolille kaupunkia alkoi ilmestyä costume (eli naamiaisasu) kauppoja, joista yhteen minäkin lopulta pakolla jouduin. Ja se oli aivan hirveä kokemus. Siellä siis tosiaan oli koko tilan täydeltä erilaisia naamiaisasuja, joita sai vuokrata, sekä tarvikkeita. Ja kauppa oli täynnä ihmistä, parhaimpina päivinä siellä oli kuulema ollut ulos asti jono! Tuli mieleen halpahallit, yhtä ahdistavaa siellä oli. Minä siis tosiaan päätin, etten jaksa pukeutua mitenkään isosti, mutta kävin ostamassa vampyyrin kulmahampaat. Muutoin puin mustaa päälle ja yritin näyttää mahdollisimman mustalta. Mutta tosiaan, takaisin siihen, miten tosissaan kaikki oli. Nimittäin Adrian esimerkiksi kertoi, että perjantaina porukalla oli töissä Halloween costumet päällä! Siis koko helahoito. Ja entäs sitten sunnuntain paraati... Nimittäin West-Hollywoodissa suurin katu, nimeltään Santa Monica Boulevard, oli suljettu kokonaan Halloween-kansaa varten. Sinne minäkin menin muiden au pairien mukana, mentiin itse asiassa koko päiväksi WeHo:n alueelle, ja harmi kylläkin missasin kotikatumme Halloween-meiningit ja karkki tai keppostelut. Siellä siis tosiaan oli toinen toistaan mielikuvituksellisimpia asuja. Näin esimerkiksi hirveän monta Super Mariota, Liisa Ihmemaassa elokuvan hahmoja, drag queeneja.. ja monet olivat pukeutuneet Facebookiksi, taikka ottaneet huomioon tämän Chilen kaivos-homman. Minun pukeutumissuunnitelma vähän kusi, kun en ensin meinannut löytää edes paikkaa, missä maskeerata itseni vampyyriksi... ja kun sellainen vihdoin löytyi ja sain hampaat paikalleen (kylläkin huolimattomasti ja nopeasti, kun vessan ovea koko ajan taottiin) niin tajusin, etten pysty puhumaan ne suussa! Enkä edes sulkemaan suutani! Kaiken lisäksi hampaat tippuivat alta aikayksikön pois suusta, yhteensä ne pysyi paikallaan korkeintaan 15 minuuttia. Joka tapauksessa, muiden pukuja oli todella hauskaa katsoa.

Seuraava juhlapyhä on sitten Thanksgiving, eli kiitospäivä, joka on tuossa parin viikon kuluttua. Täällä ei siis juhlita isänpäivää näin marraskuussa, kuten kotona Pohjoismaissa. Kiitospäivähän tietää isoa ateriaa ja kalkkunaa, jota en todellakaan tule syömään. En tykkää kanasta enkä kalkkunasta (kalkkuna on itse asiassa pahempi, jos pitää valita kahdesta pahasta), ja tiedän olevani maailman ainoa ihminen, joka on tätä mieltä. Täällä kotona porukat tietää kyllä inhoni, ja ne ovat kiusanneet minua tulevasta koitoksesta. No.. olen päättänyt, että paikallaolo on kaikista tärkein, ei se syönti. Jota en aio tehdä.

Tuossa muuten viime viikolla se tapahtui. Törmäsin ensimmäiseen suomea puhuvaan ihmiseen, jonka olemassaolosta en tiennyt etukäteen. Olin menossa Santa Monicaan bussissa, kun ehkä yksi tai kaksi pysäkkiä minun jälkeen kyytiin nousin joku kännykkään suomea puhuva blondi. Piti kaksi kertaa kuunnella, että onko tämä nyt minun mielikuvitusta vai puhuuko tuo oikeasti suomea! No juu, puhui se. Ja jos se ei olisi puhunut siihen kännykkäänsä, niin olisin varmasti alkanut juttelemaan ja kysymään, että mitä se täällä tekee. Puheistaan kuullen se taisi olla jonkin sortin nollaluokan näyttelijä täällä, ja se puhui joistain muista suomalaisista, eniten jotain Samulista, joka oli ollut täällä mutta oli nyt mennyt käymään Suomeen. Se kuulema tekee jotain RAYn (raha-automaattiyhdistyksen) kampanjaa ja muuta vastaavaa.. myöhemmin kun juttelin toisen suomalaisen au pairin, Marken, kanssa asiasta niin se heti äkkäsi, että entä jos se oli Samuli Vauramo. Nimittäin tiedetään, että se on ainakin viime aikoina asunut tässä kaupungissa. Toinen Samuli voisi olla Samuli Edelman, joka kuulema esiintyy tulevassa Tom Cruisen elokuvassa. Mistä sitä ikinä tietää!

Julkkiksista muuten puheenollen, en tiedä onko asiasta ollut puhetta aikaisemmin, mutta en vieläkään ole ketään nähnyt. En edes vilahdusta. Jotkut toiset au pairit on sen sijaan olleet onnekkaampia asian suhteen. Yksikin tuossa vasta kertoi, että oli törmännyt näyttelijäpariskunta Ben Affleckiin ja Jennifer Garneriin sekä näiden vanhempaan tyttäreen, joka käy balettikoulussa samassa paikkaa missä au pairin hoitolapsi. Hollywoodin tykönä on yksi lenkkipolku/puisto, missä kuulema kaikki julkkikset käy hölkkäämässä. Jill on nähnyt siellä ties ketä julkkiksia koirineen. Toiset on törmänneet julkkiksiin hostparentsiensa kautta, monet kun tässä kaupungissa ovat jotenkin tekemisissä elokuvateollisuuden kanssa. Tai minkä tahansa viihdeteollisuuden. Itävaltalainen kaverini Julia oli kerran päässyt hostdadinsä työpaikalle erään tv-sarjan lavasteisiin, ja oli siellä tavannut tv-sarjan päänäyttelijät. Sarja on uusi Jenkkilässäkin, joten Suomessa siitä ei voi olla vielä tietoakaan.

Olenkohan maininnut siitäkään, miten herkkiä amerikkalaiset vanhemmat on lastenkasvatuksen suhteen verrattuna eurooppalaisiin? Nimittäin täällä kun kaikkea pelätään ja säikytään. Siis joo, on hyvä olla varovainen, mutta kyllä nyt sentään joku tolkku ja arviointikyky pitäisi olla. Tällä viikolla olin yhdellä sisäleikkikentällä, ja siellä katsoin vierestä kun joku kävelemään opetteleva lapsonen kaatui maahan, niin äiti häkkäsi äkkiä paikalle jonkun toisen äidin kanssa, ja siinä ne pohti ääneen että hui kamala, pitäisiköhän nyt viedä lapsi sairaalaan. Siinä ne kovasti tuntui kyselevän kiihtyneenä lapselta että oletko OK - ja tunnuttiin unohtavan, että eihän lapsi osaa edes puhua, joten mitenpä sieltä vastausta tulisi. Joka ainoa naarmu voi olla tappava, täällä tunnutaan uskovan. Eurooppalaiset on sen sijaan rennompia ja osaa käyttää maalaisjärkeä. Maalaisjärkeä toisinaan toivoisi tähän maahan enemmän.

Ainiin, lopuksi voin vielä opastaa, että millainen on kalifornialainen marraskuu, ainakin vuosimallia 2010. Nimittäin melkein 40 plusastetta ja aurinkoa. Kovasti on ihmiset täällä kirjotelleet, että joo kesä, ihan kiva kun tulet, mutta olet kyllä monta kuukautta myöhässä. Saa nähdä, millä lukemilla mennään joulukuuhun aikanaan.. Mutta kauppohin alkaa hiljalleen ilmestyä joulutavaraa, keleistä huolimatta!

1 kommentti:

GregSuspects kirjoitti...

Sounds like you're having a great time! I'm very jealous

Greg

www.gregsuspects.blogspot.com