It's been a hard day's night..

Täällä on todellakin paiskittu töitä. Vaippaikäisen perässä juokseminen yhdeksän tuntia putkeen on todellakin työtä, varsinkin sellaisina päivinä kuin tämä päivä että kaveri ei nuku päikkäreitä. Paristo meinasi loppua sekä minulta että Ro-ro'lta. Oltiin aamulle puistossa, sitten edessä oli eräänlainen lääkärintarkastus, joka tarkoitti myös kahta pistosta ja verinäytteen ottoa. Poika kesti kyllä ihmeen urheasti, vähän se itkeskeli piikkien kohdalla mutta siitä ei tullut mitään karjumista niinkuin olin etukäteen pelännyt. Kaveri on kyllä ihmeen vankkaa tekoa, että ei se kovin kaatumisia yms itke, mutta sitten taas se on melkoinen tunteellinen herkkis. Kerrankin kun vahingossa erehdyin sitä haisuliksi kutsumaan niin seurasi hirveä "no no no" huutoitku, että nyt loukkasit tunteitani. On muuten melko hauskaa, kun Rowanilla on huoneessaan pienen pieni lasten piano. Siinä se saattaa itsekseen istua musisoimassa, soittaa (siis ei hakkaa vaan oikeasti näppäilee) tosiaan pianoa ja laulaa päälle. Ollaan Jillin kanssa sitä mieltä, että vaippahousussa on kyllä muusikon vikaa. Tosiaan Rowan kuulee kotonaan aika paljon erilaista oikeaa musiikkia ja sen vaatekaapista löytyy erilaisia bändipaitoja. Jill on puhunut, että kun Sacha on vähän isompi niin olis mukava koko perheen voimin mennä käymään vaikka jossain konsertissa. Minähän olen sanonut jo aikaisemminkin, että tämä perhe on mulle ihan täydellinen match.

Koin tuossa eilen jotain melko jännää ja yllättävän hauskaa. Kaikkihan tietää ne semmoset vanhanaikaiset nelipyöräiset rullaluistimet, joita näkee aina jenkkileffoissa. No, meidän au pair-tapaaminen oli semmoisella skate rinkillä, eli siis luistinradalla, jossa tosiaan pyörittiin ympäri salia ne rullaluistimet jalassa. Ensimmäinen reaktioni rulalluistimet jalkaan saatuani oli, että nyt pelottaa, en varmana nouse tästä penkistä ylös ja kuulutin asiasta kyllä kaikille. No, sitten kun minuutti tämän jälkeen rohkaistuin niin tajusin että eihän tämä olekaan niin paha. Laskeuduttiin ramppia pitkin alas taisteluareenalle kaiteista kiinnipitäen kuin neljävuotiaat ekaa kertaa laskettelukeskuksen naruhississä, ja ensimmäiset kerrat rataa ympäri meni melko hitaasti ja kieli keskellä suuta. Siitä sen idean sitten kuitenkin sai ja pian tajusi, että hei tämähän on tosi hauskaa. Sitten piti päästä vaan nopeampaa ja nopeampaa. Jalkoihinkaan ei käynyt niin paljon kuin odotin. Kaaduin vasta loppuajasta väsymystäni, kun olin jo valmis luopumaan rulliksista ja suuntaamaan kohti seuraavaa sunnuntaipäivän ohjelmaa. Radalla kuitenkin hengattiin siinä melkein kaksi tuntia.

Tosiaan, minulla oli täällä kaksi kaveria, joiden kanssa tein melkein kaiken ja nyt on jäljellä enää toinen. Ruotsalainen kaverini palasi kotimaahansa kun rematchissä löytynyt perhe ei sitten päättänytkään ottaa au pairia. Kaverin Los Angelesin perheestä kuulin jälkeenpäin muilta, täällä pidempään olleilta au paireilta juttuja, että Jo'n perhe todellakin oli seko. Että aikaisemmillakin au paireilla oli paljon ongelmia, mutta Johanna oli kai ainoa, joka loppujen lopulta uskalsi sanoa asiasta jotain (minun ja Julian kannustuksella). Nyt toivotaan, että kaveri saadaan jotenkin takaisin tänne, vaikka lomalle jos ei muuten. Olen kuitenkin iloinen, että toinen näistä hyvistä kavereistani on vielä täällä. Ollaan melkoisia livemusiikkihiiriä molemmat, nytkin viikonlopun aikana käytiin erikseen perjantaina konsertissa ja sunnuntaina oltiin (ilmaisilla) musiikkifestareilla. Ja mukavaa oli! Ainakin musiikki oli hyvää, joka paikassa. Tämän takia Los Angeles on ihana, kun täällä on aina jotain menossa jos vaan ottaa asioista selvää.

En muista, olenko kertonut Halloweenista vielä mitään. Tosiaan, tuossa kahden viikon päästä suunnilleen on tämä jenkkijuhlien aatelinen alkamassa. Että sehän on tosiaan valtava celebration täällä. Tässäkin meidän kadulla on vaikka miten monessa talossa paljon Halloween-koristeita pihalla, kuten kurpitsoja, luurankoja, muovisia hautakiviä, valoja.. Suomalaiset pyörittelis päätä. Joka puolella kaupunkia on isoja Halloween-kauppoja, joten kostyymejä ja koristeitä kyllä löytyy vaikka millä mitoin. Minunkin on tarkoitus jotenkin pukeutua, mutta ajattelin kyllä pysyä ihan suht normeissa, että korkeintaan mustaa vaatetta ja ehkä valkoista kasvomaalia tai jotain tämmöistä. Tarkoitus kai on mennä katsomaan jotain isoa Halloween-kulkuetta West Hollywoodiin, jossa yksi iso katu kai suljetaan kokonaan juhlintaa varten. Päivää aikaisemmin perheelläni on tarkoitus mennä Hollywood Forever-hautausmaalle, jossa vietetään meksikoilaisten isoa juhlaa, kuolleiden muistopäivää. Muistan meksikolaisen kaverini kertoneen tästä, ja koska kaupungin väestöstä täällä on puolet tuosta somprerojen maasta niin käy järkeen, että täälläkin sitä juhlitaan. Ideana on, että mennään hautausmaalle piknikille, tuodaan kynttilöitä ja sitä rataa. Mutta palatakseni Halloweeniin, meidän Rowanillekin kuulema pitäisi keksiä puku. 2,5-vuotiashan ei itse vielä ymmärrä koko juhlasta mitään, että jos siltä kysyy mikä se haluaa olla niin vastaus on toinen sen perussanoista, eli "garbage truck" (roska-auto) tai "fire truck" (paloauto). Että siinä sitä sitten ollaan lähtöruudussa. Rowan tosiaan menee trick or treat'taamaan tässä meidän kotikadulla. Luojan kiitos mulla ei tarvitse osallistua koko hommaan mitenkään, minusta moinen ovelta ovelle kiertäminen on tylsää.. varsinkin jos pitäisi olla kotiovi-mikkona jakamassa niitä hemmetin karkkeja. Että taidan katsoa vain sivusta koko hommaa, onhan se toisaalta ihan jännä nähdä.

Posion kotisivujen webbikamera jo näytti kotipitäjässä olleen lunta maassa!!!!! Voi kun olisin paikan päällä. En paljon muusta haaveilekaan kun mäkeen pääsystä, mikä ei kylläkään Kaliforniassa ole mahdotonta. Olen monelta taholta kuullut täällä olevista paikoista, jotka on peräti yksiä Amerikan parhaita. Ei ne tietenkään tässä Los Angelesissa ole, mutta kun parisen tuntia ajaa tuonne sisämaahan päin niin ilmasto muuttuu. Semmoista sen on täällä Amerikassa, täältä löytyy kaikkea. Meidän on tarkoitus ihan noin perheenkin kanssa lähteä lautailemaan joskus talvella, teen kyllä parhaani lähdön toteuttamiseksi.

Tämmöisiä ihmeitä tällä kertaa. Tähän ala-asteen aikainen opettajani lisäisi, että "loput keittokirjasta". Hassua, miten mieleen jää tuommoisia pikku juttuja kymmenen vuoden takaa. Joka tapauksessa, loput sitten seuraavista kirjoituksista.