Mafiaa ja ruotsalaisia lihapullia

Hyvää maanantai-iltaa läntisestä Los Angelesista. Työpäivä on takana, paistoin juuri lättyjä koko perheellemme ja syötiin se Ikean hillahillon kera. Minä tapani mukaan taas vähän, höm, polttelin niiden reunoja mutta joko isäntäperheeni valehteli tosi uskottavasti tai sitten ne oikeasti silti tykkäsi niistä. Kuulema parempia kun amerikkalaiset pannukakut, mutta minä kyllä tykkään myös niistä. Kaikkina muina viikonloppuna paitsi nyt menneellä meillä on ollut odottamassa banaanipannukakkuja kun olen herännyt. Mainitsin Adrianille (perheenisä) kerran, että haluaisin joskus banaanipannareita että jos haluat olla kiva niin niitä voisin tilata. On siitä lähen alkanu ilmestyä banana pancakeseja viikonloppuisin!

Meillä oli muuten vähän erilainen viikonloppu nyt. Isoisä San Diegosta oli käymässä, lähinnä katsomassa Rowania ja juoksemassa sen perässä joten minun ei tarvinnut. Käytiin lauantaina isoisän juuri saavuttua Ikeassa tukemassa ruotsalaisia, matkan tarkoituksena oli lähinnä käydä syömässä lihapullat ja katselemassa börjejen patjavalikoimaa Rowania varten. Nyt pikkukaveri nukkuu semmosessa pinnasängyssä eikä sitä meinata alkaa vielä kouluttaa oikeaan sänkyyn. Vauvan pitäisi syntyä kahden viikon päästä ja sitten alkaa semmoinen muutosten aika, että Rowanilla on jo muutenkin totuttelemista. Samoten potalle opettelun kanssa otetaan rennosti, kun on tosiaan nyt suurinpana myllerryksenä tämä uuden vauvan tulo ja siihen totuttelu. Mutta patja kuitenkin halutaan jo. Ihan senkin takia, että Rowanin huone on viilein talossa ja hostmomini Jill haluaa mennä torkkumaan sinne päiväunia. Ja saapa Ro-Ro (kuten lempinimi kuuluu) tutustua tulevaan patjaansa. Oli miten oli, Ikea-tarina loppui ilman patjaa, ja Rowanin väsyyneeseen itkuun, joten lähtö tuli suunniteltua aikaisemmin. Saatiin matka kohti kotia bongata rekkoja ja palmuja ja lentokoneita sen kanssa kahdestaan, että huuto loppuisi.

Lauantaina koin myös jotain muuta tosi jännää. Illalla lähdin hostparentsieni kanssa Hollywood Forever-hautuumaalle. Hostvanhemmistani mainittakoon, että ne ei käytännössä ole kuitenkaan mulle kuin vanhemmat vaan paremminkin kavereita joiden lasta hoidan, ja silti tunnen kuuluvani perheeseen ja olevani perheenjäsen. Mutta takaisin hautuumaalle, siellä oli sellainen elokuvanäytäntö, minkä järjesti Jillin kaverin veli, joten päästiin tapahtumaan VIPpinä. Ei siis tarvinnut maksaa sisäänpääsyä, auto saatiin parkkeerata lähelle ja saatiin valita paikat ennen muita. Meitä oli siellä muitakin perheen kavereita. Homma toimi siis niin, että elokuva heijastettiin semmoisella projektorilla yhden hautuumaan rakennuksen valkoiseen seinään. Sen edustalle, nurmikolle, sai sitten levittää oman alustansa ja pistää piknikin pystyyn. Ja kaikkein villeintä oli, että hautuumaalle sai tosiaan ajaa sisälle autolla! Villiä oli myös se, että siitä nurmikolta kun käänsi päätä vasemmalle niin silmiin osui HOLLYWOOD-kyltti ja oikealle puolella oli Paramountin isot leffastudiot. Ennen leffan alkua tosiaan syötiin eväitä ja siellä oli DJ soittamassa vanhaa musiikkia, porukkaa alkoi kerääntyä ympärille omine piknik-tarvikkeineen tooosi paljon. Hengailtiin semmoiset pari tuntia ennen kuin projektori pärähti käyntiin. Itse elokuva oli aivan loistava. Tästä tosin vakuutuin vasta, kun sen näin. Ennen elokuvan alkua tapahtuman järjestävä kapusi mikin varteen ja kertoi, että paikalla on erittäin special guest. Elokuva jonka siis näimme on nimeltään Goodfellas. Se kertoo italialaisen mafian toiminnasta New Yorkissa.. ja se on tosi tarina. Koko tarina perustuu yhden entisen mafian rattaan elämään. Ja minkälaiseen elämään! Kaveri kuiten selvitti tiensä ulos mafian kierteestä, mutta joutui viettämään vuosia todistajansuojeluohjelmassa, mutta nykyään jo rahastaa menneisyydellään. Oli miten oli, oli todella mielenkiintoista, sillä tyyppi (nimeltään Henry Hill) istui meidän edessä, välissä oli korkeintaan yksi porukka huopineen. Kun siis katsoin screenille päin niin näin ko. tyypin hartiat. Mielikuvitukseni alkoi laukata ja tuijotin ensimmäiset puoli tuntia vuorotellen aina leffan päähenkilöä sekä esikuvaansa, miettien että "tuo ihminen on nähnyt kaikki nämä tapahtumat livenä. Tehnyt kaikki nuo asiat. Miltähän tuntuu nähdä oma elämä elokuvana, kun näkee kaikki tilanteet uudelta kantilta ja joku toinen esittää sinua itseä? Villiä. Kaveria jopa haastateltiin, kysyttiin että vieläkö hän pelkää mafian jahtaavan häntä. Vastaus oli että ei. Kotimatkalla Adrian hörähti autossa että no ei tietenkään, tuo on voittanut elämän pituudessa ne muut heput jo kauan aikaa sitten. Mikä on totta, kalavelkaiset ovat kuolleet joko mafian kynsissä tai vankilassa. Vielä tätäkin kirjoittaessani olen elokuvasta ja koko tilanteesta niin haltioissani, etten varmasti edes saa koko hommaa kuulostamaan yhtä mielenkiintoiselta kun se oikeasti oli. Elokuva oli kaiken lisäksi todella hyvin tehty. Ennen leffan alkua minua varoitettiin että tämä elokuva tulee muuttamaan käsitykseni elokuvista kokonaan, tai ainakin sen miten näen ja katson elokuvia tästä lähin. Ihan aiheellinen varoitus. Elokuva on suomeksi Mafiaveljet. Isä, katso se.

Eilen sunnuntaina pidettiin kotona barbequet. Sitä ennen näin ruotsalaista aupair-kaveriani Johannaa, käveltiin Venice beachilla ja hengattiin skeittipuiston tuntumassa. Johanna kutsuttiin itse asiassa meille myöskin syömään, meidän lisäksi paikalla oli totta kai tämä isoisä San Diegosta sekä perheeni entinen naapuri, noin minun ikäiseni tyttö, jonka Jillin on pitänyt minulle tutustuttaa jo tämän kokonaisen kuukauden kun täällä olen ollut. Ja tänään olen ollut muuten täällä tasan kuukauden!! Jeiii. Takaisin siihen tyttöön, se oli kyllä kiva, se osasi kertoa jotain just että mitä täällä kannattaa tehdä ja muuten. Jos minä nyt lukisin ulkopuolisena tätä omaa kirjoitustani, niin kuvittelisin tämän naapurin just semmoisena tyypillisenä amerikkalaisena vaaleahiuksisena naapurintyttönä jolla on kestohymy, valkoset hampaat ja joka on yliystävällinen, siis niin ystävällinen että melkein ärsyttää. Kun juuri tätä se tyttö ei ollut. Se oli semmonen rento, kylläkin tyylikäs ja vähän eksoottisen näköinen. En nyt muista mistä idästä sen jompikumpi vanhemmista on, mutta jostain idästä kuitenkin. Se on töissä jossain galleriassa joka on osittain tee-paikka, nimeltä Royal T. Jonkun näyttelijän tyttären synttärit on siellä kuulema kohta, ja se kertoi että on naurettavat vaatimukset koristeluissa ja muissa.. tervetuloa rikkaiden ihmisten ultimate kotikaupunkiin.

Meillä on muuten kotona kaasuhella. Eli että kun se laitetaan päälle niin pitää ensin käyttää sinisellä liekillä ja sitten vasta säätää se haluttu lämpö. Espanjassa meillä oli sama homma, mutta täällä toki laitteet on miljoona kertaa hienommat. En muista olenko jo kertonut, mutta samoin meillä on kahvipannu eikä kahvinkeitintä. Tosin kylläkin sellainen kahvipannu, jossa on kolme osaa. Alimpaan tulee vesi, seuraavaan kahvipurut ja kolmanteen eli ylimpään sitten ilmestyy se valmis kahvi itsessään. Sen käyttäminen vaati vähän totuttelua mutta nyt se menee jo. Samoin ei ole vedenkeitintä vaan oikea teepannu. Pakkasta ei ole (no ompa ylläri), ainoastaan pieni pakasteosio jääkaapin yläkerrassa. Mutta meilläpä on juustohöylä! Selitin Jillille että kun meillä Suomessa juusto leikataan semmoisella höylällä kun oletin ettei sitä täällä ole niin sitten se yhtäkkiä tempasikin ilmiselvän juustohöylän jostain ja kysyi että tätäkö meinaat. Olin aika äimän käkenä, tämänhän piti olla Pohjoismaiden oma juttu!

Kävin tänään ekaa kertaa nappulan kanssa kahdestaan rannalla, otettiin bussi ja mentiin (pitkä) katu alas Veniceen. Bussit on täällä aika verisuonia kiristävä käsite, aina myöhässä ja bussikuskit sekä kanssamatkustajat ärtyneitä ja muuta.. mutta tänään bussikuskit oli siedettäviä eli mulle ei ainakaan tiuskittu. Huraa! Venicessä ihmeteltiin vedessä lilluvia surffareita jotka odotteli aaltoja mutta ihan turhaan, haudattiin Rowanin jalat hiekkaan (sen uusi suosikkileikki, minun kehittämä) ja mätettiin naamaan (tai se mätti) kaikki mahdolliset mukana olleet snacksit. Vaippakin peräti piti vaihtaa! Meni ihan hyvin siis ekaksi kerraksi, semmoinen tunnin parin mutka se oli. Muutenkin voisi kyllä lisätä tuota rannalla hengausta, ihan ilman vahdittavaakin. Täällä on niin kerta kaikkiaan mukava hengata rannan tuntumassa, täällä on niin oma rantakulttuuri. Ja rannat on parasta seutua bongailla erilaisia (ja erikoisia) ihmisiä. Varmaan sitä pitäisi joskus käydä kastautumassa tuossa Tyynessä valtameressäkin... (pitipä muuten miettiä pitkään että mikä Pacific on suomeksi!)

Suomea puhuin muuten viimeksi sunnuntaiaamuna äitin kanssa skypessä, mutta noin muuten en ole puhunut aikoihin. En edes muista koska! Täällä on tosiaan se yksi suomalainen au pair, mutta häntä en ole nyt nähnyt aikoihin sillä hänen äitinsä Suomesta on kylässä joten ei olla törmäilty. Näin kirjoittaen suomi luistaa vielä hyvin mutta alan jo huomata skypettäessä että spontaani puhe on osittain hankalaa. Ei sillä että omaa äidinkieltään voisi unohtaa, mutta toisinaan pitää miettiä sanoja jonkun aikaa.

Opintoja pitäisi tosissaan alkaa miettimään, sillä ne alkaa ihan juuri muutenkin. Nuoret on tänään palailleet kouluihinsa. Minulle on vielä epäselvää että mitä kursseja otan, mitä edes haluan opiskella.. Alunperin mulla oli vastaus valmiina: kirjoittamista, Amerikan historiaa ja espanjaa, mutta nyt kun ei ole ihan täydellisesti noita vastaavia kursseja löytynyt tai muita pulmia on ilmestynyt matkaan, niin alan mennä itsekin sekaisin. En tiedä pitäisikö itse englannin kieltäkin opiskella. Voi että kun olen niille ihmisille kateellinen, joilla on joko a)kutsumusammatti tai b)muuten selvät kiinnostuksen kohteet.

Jos muuten jollain tulee joskus Amerikasta tai jostain Amerikkaan liittyvästä asiasta kysyttävää, niin mulle voi viestitellä. Yritän täällä parhaani mukaan itsekin ymmärtää tätä systeemiä ja sulauttaa itseni muiden joukkoon. Mutta nyt sulautan itseni nukkumatin maailmaan. Myöhempisiin, Finlandia!