Tänään on ihan tajuttoman kuumaa. En tiedä onko meillä ulkolämpötilamittaria kotona, mutta helteen kyllä tuntee kun astuu yhtään ulos. Olin tälle aamulle yhdessä puistossa Rowanin kanssa ja pikkukaverikaan ei oikein tuntunut helteestä tykkäävän. Se ei ollut läheskään niin energinen kuin normaalisti. No entäs sitten tämä meidän skandinaavi. Siis minä, joka kestän suomalaiseksi aika hyvin aurinkoa ja rusketun helposti. Tuntuu, että hehkun tomaattina täällä muiden keskellä! Ja tuntuu että saan paljon huolestuneita katseita, että katohan ulkomaalaistyttöraukkaa. Olkapääthän ne menee ekana ja naama. Tuntuu jo, että toisinaan edes aurinkorasva ei auta, ihan sama oliko sitä vai ei. Mietin tuossa kävellessäni puistosta kotiin, että eihän tämä toisaalta ole ihme. Ei Suomessa ole ikinä tarvinnut tottua näin vahvaan aurinkoon, niin kummakos tuo on jos systeemit menee ihan sekasin tässä paahteessa. Pitäis myös muistaa aina juoda vettä, tiedetään.
Rowan siis tosiaan nyt nukkuu. Vanhemmat on poissa kotoa tällä hetkellä, mutta koiramme Elijah on täällä. Nimi äännetään ilaisah, suhuässällä. Se on tuommoinen isohko, vaalea, lyhytkarvainen kaveri. Hostparentsini ovat ottaneet sen asuessaan New Yorkissa muutamisen vuotta sitten. Elijah Blue haettiin semmoisesta eläinten löytö/pelastuskeskuksesta. En ole varma, tiedetäänkö sen tarinaa tarkkaa, mutta mikä se tarina onkaan, se on synkkä. Ja se näkyy koiran käytöksessä vieläkin. Koiran menneisyydestä kertoo sen arkuus varsinkin aikuisten miesten sitä ympäröidessa. Syvällle sen mieleen näyttäisi painuneen se väkivalta, mitä se on kokenut. Elijah oli hyvin pieni, vain muutamia kuukausia kun siitä tuli perheeni jäsen. Koira on hyvin lempeä ja herttainen, mutta näyttäisi luottavan vain ydinperheeseensä. Minä yritän murtaa sen muuria hellimällä sitä aina kun tilanne antaa myöden, ja uskon siinä onnistuvanikin hitaasti. Eilen aamulla Elijah avasi itse huoneeni oven ja kävi tökkäämässä minut kuonollaan hereillä - muut on jo ylhäällä ja siivoojakin oli juuri tullut, nyt on viimeisen aika nousta. Mutta en muista koskaan nähneeni yhtä surullista koiraa. Se on nuo sen silmät, mitkä saa minussa myötätunnon herätettyä. Tuntuu, että joudun pidättelemään itkua jos koira joskus tuijottaa minua noilla silmillään. Alan automaattisesti kuvitella, mitä kaikkea tuo ressukka on joutunut kokemaan ja näkemään. Onneksi tarinalla on onnellinen loppu, koira on nyt kotonaan.
Kolmas viikonloppuni Los Angelesissa on takana. Minulla olikin paljon ohjelmaa nyt menneelle viikonlopulle. Olin lauantaina kiertämässä nähtävyyksiä toinen suomalainen au pair (joka tuntee paikat jo kuin paikallinen, 1,5 vuoden kokemuksella) oppaanani. Menimme busseilla Hollywoodiin, ohi Beverly Hillsin ja Sunset Stripia pitkin. Sunset strip on se katu, mikä näytetään monesti jossain sarjoissa täyteklippeinä. Autoja ajaa tien täydeltä kumpaankin suuntaan, tien varrella on iiiisoja bilboardeja eli niitä mainostauluja, missä mainostetaan tv-sarjoja, elokuvia, alkoholijuomia yms. Sunset kulkee Beverly Hillsin ja Hollywoodin välillä. Tosiaan, Hollywoodiin mentiin. Se ei itsessään ole iso nähtävyys, käytännössä se on vain yksi (iso) katu, jonka jalkakäytävällä Walk of Fame menee. Walk of Famen alkupää on kuin pieni saari keskellä autotietä, se on hyvin merkattu, siellä on kadussa Walk of Fame laatta ja ja musiikin kaksi suurinta tähteä:The Beatles ja Elvis Presley. Sen jälkeen on mentävä jommalle kummalle jalkakäytävälle, jonka välissä tosiaan menee normaali autotie. Tien varrella on kauppoja ja pieniä, vähän rähjäisiä ruokapaikkoja, mutta totta kai myös kiinalainen teatteri, vahanukkemuseo ja Kodak teatteri, jossa Oscarit pidetään. Kodak teatterin läpi pääsee Highlands-ostoskeskukseen, jonka tilavalla keskuspihalla on hieno suihkulähde. Minusta ostoskeskus oli oikein kiva. Näiden nähtävyyksien jälkeen Walk of Fame ei suinkaan lopu vaan jatkuu vielä niin pitkälle, että ainakaan nyt ei jaksettu kävellä loppuun asti. Ja mitä tähtiä kadussa sitten tosiaan on? No onhan siellä nämä kaikki MIchael Jacksonit ja kaikki klassikot. Niiden lisäksi myös hyvin paljon minulle tuntemattomia, lähinnä näyttelijöitä. Kiinalaisen teatterin edessä on sitten semmoisia savilaattoja, joissa on muutaman kymmenen tähden omakätiset nimikirjoitukset ja terveiset, monesti myös kengän-/kädenjälki. Nykyään Walk of Famella on laki, joka kieltää kaksoisolentojen rahankerjuun. Kaksoisolennoilla tarkoitan niitä näyttelijöitä, jotka esittää hollywood-tähtiä. Michael Jacksonin laatan päällä seisoi hänen kaksoisolentonsa, mutta muita en nähnyt. Tosiaan, tuo uusi laki on karsinut melkein kaikki pois. Hollywoodin tykönä, Walk of Famen viereisellä kadulla (eli taas Sunsetilla) oli myös iso filmikoulu, leffateatteri ja mikä parasta - iso ja hostmomini sanoin Pohjois-Amerikan paras levykauppa. Minusta se oli maailman paras, paras missä olen ikinä käynyt. Puolet siitä on käytettyjä levyjä, puolet uusia. Mitä ei siitä kaupasta löydy niin ei löydy melkein mistään. Siis kansainvälisiä bändejä. Suomalaisia bändejä osui silmiin jo muutama, pitää joskus mennä etsimään enemmän. Niin tarviiko edes sanoa, että lähdinkö kaupasta tyhjin käsin?? EN! Loppuilta kului The Grove nimisessä ulkoilmaostoskeskuksessa West Hollywoodissa. Käytiin syömässä ravintolassa nimeltä The Cheesecake Factory. Todella amerikkalainen paikka, joten pakkohan siellä oli käydä. Se oli vaan tosi outo. Ensin käytiin ilmoittautumassa infotiskille, sen jälkeen piti odotella kymmenisen minuuttia että sai hakulaitteen. Kun hakulaite oli kourassa niin sitten piti odottaa niin pitkään, että se alkoi väristä. Tähän meni parisen kymmentä minuuttia. Sen jälkeen sai mennä liukuportaat pitkin itse ravintolaan. Siellä meidät sitten ohjattiin pöytään. Palvelu oli todella ystävällistä. Tarjoilija esittäytyi nimeltä ja kävi aina vähän väliä tsekkaamassa, onko kaikki hyvin ja mitä voisi meille tuoda. Koko Cheesecake Factory tuntui olevan tosi kanapainotteinen, joten minun vaihtoehdot oli vähissä. Otin sitten pitsaa, jonka päällä oli vuohenjuustoa ja paistettuja kasviksia. Jälkiruoaksi piti totta kai syödä cheesecaket, eli juustokakut. Omansa sai valita semmoisesta 30 eri vaihtoehdosta. Minä otin juustokakkua, jossa oli banaaninviipaleita ja kermavaahtoa. Ja kun se kakkupala pöytään tuli niin kuten arvata saattaa, se oli ISO. Jouduttiin ottamaan loput rasiassa kotiin mukaan, kun kummastakaan ruoasta ei jaksanut syödä kuin puolet. Ihan kiva ruokapaikka kai se oli, mutta ehkä turhan hieno minulle. Vaikka ei se kyllä ollut kovin kalliskaan!
Sunnuntaina olin Malibussa barbecuella. Minut mukaan oli kutsunut tämä toinen suomalainen au pair, ja yhteensä meitä ilmestyi paikan päälle 17 kappaletta. Siellä oli meitä au paireja Saksasta, Itävallasta, Brasiliasta, jopa Ruotsista, jostain Väli-Amerikasta ja Englannista. Grillailtiin hampurilaisia ja oli vaikka mitä muutakin hyvää syötävää ja juotavaa. Löydettiin vielä kaiken lisäksi tosi kiva paikka rannan päästä, siinä oli nuotiopaikka ja sen ympärillä paksuja puunoksia joilla saattoi istua. Ilma oli myös tosi hyvä, vaikka matkalla Malibuun oli pilvistä ja viileää. Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva reissu, ja tapasin muita kivoja au paireja. Vaikka olen koko ajan toitottanut että haluaisin myös paikallisia kavereita.. no, onneksi loppujen lopuksi on enempi väliä niillä ihmisillä itsellään, että minkälaisia ne on, ei sillä kansallisuudella. Ja saatoin löytää kavereita, jotka lähtee minun kanssa myöhemmin syksyllä konsertteihin, jes! Yksikin asuu todella lähellä meitä, joten kiva tietää että tässä lähellä asuu muitakin au paireja. Edes kaksi!
Olin muuten maanantaiaamuna yhdessä ostoskeskuksessa tämän toisen suomalaisen au pairin kanssa shoppailemassa. Siellä kun puhuttiin kassajonossa keskenämme jotain niin kohta edestämme, kassalla asiakkaana ollut nainen kääntyy yhtäkkiä ympäri ja kysyy, että anteeksi mitä kieltä te puhutte keskenänne. Kun vastataan, niin sitten nainen haukkoo henkeään että mitä oletteko te Suomesta, mitä te täällä teette? Mikä on au pair? Millaista on Suomessa? Kerrottiin sitten järvistä ja metsistä ja muista, ja nainen nyökkäili että joo on varmaan kaunista siellä.
Autoin tuossa eilen hostmomiani projektissaan. Hän on siis 1/3 taiteilija (muut ykskolmasosat valokuvaaja ja tuottaja) ja tekee parhaillaan yhtä videotaan yhteen lähistölle avattavaan galleriaan. Hän on haastatellut monia ihmisiä videokameran kanssa juttuaan varten ja pyysi minunkin apuaan. Homma toimi käytännössä niin, että minulle lyötiin pinkka vanhoja valokuvia käteen ja minun sitten piti keksiä jokaiselle jonkinlainen selitys. Hostmomini tekee haastatteluista sitten sellaisen "fake documentary"n, eli dokumentin, joka on keksitty. Ensimmäinen kuva oli Top Tomato Market-nimisestä yrityksestä, joka muka piti olla perheyritykseni. Siitä seuraavat kuvat olivat vanhoja, ja minä sanoin keksiä oliko kuvassa vaikkapa isoisäni ja hänen veljensä lastaamassa tomaattilaatikoita kuljetettavaksi uuteen yritykseensä.. Hostmomini videokuvasi vain käteni ja kädessäni olevat kuvat. Minusta oli hirveän kiva auttaa ja olla projektissa mukana, ja todennäköisesti pari kommenttiani pääseekin sille lopulliselle videolle. Tämä taitaa olla viimeinen projekti, jota hostmomini hoitaa vauvan tuloa. Siis kaveri on yhdeksännellä kuulla raskaana, ja tekee vieläkin silloin tällöin töitä. Mutta toisaalta, tuo työ ei vaadi ruumiillisesti paljoa, eniten tuskaa taitaa tuottaa editointipenkillä istuminen.
Lähdemme tänään tunnin päästä jonkun perhetutun kotiin pitsajuhlille, siellä on noin suurinpiirtein Rowanin ikäinen pikkupoika. Eihän kaksivuotiaat vielä osaa oikein leikkiä yhdessä, lähinnähän ne tekee omia juttujaa, mutta tykkäävät kyllä siitä, että vieressä omiaan puuhailee toinen samanikäinen. Saa nähdä mitä siitä tulee, tarviiko minun siltikin juosta paljon tuon meidän pikkuapinan perässä. Kirjoittelen taas myöhemmin, jos tästä helteestä selviän. Ainakaan samanvärisenä en selviä, ihonväri on tummunut melko lailla parin viikon aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti