Muutosten tuulet puhaltaa, taas.. Eihän edellisestä kerrasta ollukaan ku 5kk.

On vähän jäänyt tämä kirjoittelu. Sen sijaan on kyllä tapahtunu senkin eestä. Vuosi vaihtui, kävin New Yorkissa, palasin Losiin, sairastuin kuumeeseen ja nyt nykäistiin matto jalkojen alta. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mulla oli tarkoitus kirjotella pitkästi New Yorkista ja mitä kaikkea siellä näin, mutta nyt ei kyllä huvita. Nimittäin täällä tapahtuu semmosta, että minun Kalifornian aika näyttää tulleen odotettua nopeampaa loppuunsa. Tämän perheen, missä asun, tilanne on mennyt siihen, että minulle ilmoitettiin eilen, että he eivät voi enää jatkaa au pairin pitoa. He tarvitsevat tilaa ja aikaa perheelleen ja lasten mukana tulleille ongelmille. Suurin syy taitaa olla tuo nelikuukautinen Sacha, jolla on koliikkia ja unettomuutta ja muuta. Myös Rowan aloittaa kokopäiväisen koulun, sillä se lapsi tarvitsee omanikäistensä seuraa. Vanhemmat on välillä kun zombeja. Kukaan ei olisi uskonut että tähän päädytään, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää, että totta tämä on. Eli minun on muutettava pois.

Tämä jättää minulle kaksi vaihtoehtoa. Joko a)maitojunalla kotiin, tai no tässä tapauksessa lentokoneella, taikka b)rematch. Rematch'hän on sitä, että minulle etsitään uusi perhe, jonne menen. Se voi olla mistä puolelta Yhdysvaltoja vain. Molemmat vaihtoehdot itse asiassa kelpaisivat minulle, mutta taidanpa yrittää tuota rematchiä. Vielä olisi nimittäin 6 kuukautta jäljellä. Mutta perheen on kyllä oltava oikeanlainen tai tulen kotiin. En suostu menemään mihin perheeseen vain.

On hirveän surullista lähteä. Perhe ja minä oltiin noin ihmisinä täydellinen match, me tultiin tosi hyvin toimeen. Tuntui että minä olen ainoa au pair ainakin tässä osavaltiossa, jolla ei ole minkäänlaisia ongelmia. Siksi kaikki onkin nyt tosi yllättyineitä kun kerron mitä tapahtui. Perhettä ja varsinkin Rowania tulee tietenkin kova ikävä. Samoin on aivan kamala harmi jättää Kalifornia, jos on niikseen. Tämä paikka tuntui niin kodilta.. tuntui että olin täällä ihan kuin kotonani Lapissa. Mutta kaikelle tapahtuvalle on aina syy, niin kunhan tästä alkushokista pääsen eroon niin alan jo nähdä muutokset positiivisessa valossa. Uusia seikkailuja, uusia paikkoja. Kaikki alkaa taas ihan alusta.

Uudet vuodet ei ole kyllä minun parhainta aikaa näköjään koskaan. Pari vuotta sitten vietin tammikuun ensimmäistä päivää poliisiasemalla, viime vuonna tajusin päätyneeni takaisin Posiolle asumaan. Ja nyt minua potkitaan taas aivan uuteen, tuntemattomaan suuntaan. Ilmoitan kun tiedän, minne päädyn. Pidetään peukkuja pystyssä, jooko.