Ensimmäinen raportti, osa: hello USA!

Ihan ensimmäiseksi, ensimmäistä kertaa: terveisiä Amerikasta.

Onkin pitkä aika siitä, kun viimeksi olisi minun matkustamiset olisi menneet "ihan hyvin". En ymmärrä miksi, mutta jostain syystä kun minä päätän lähteä matkustelemaan ihan minne tahansa niin fiaskoa syntyy, joko pientä tai isoa - varsinkin läheltä piti-tilanteet on minulle yleisiä. Nyt on kuitenkin tullut poikkeus sääntöön: matka Ameriikan Yhdysvaltoihin sujui juuri "ihan hyvin."

Matkakumppanitkin (eli muut suomalaiset au pairit) löytyi lopulta, ja matkaan päästiin, mutta vähän sitä kuuluisaa seikkailua matkaan toi se, että meidän Frankfurtin kone joutui ukkospilveen ja meihin iski salama. Ei hätää, ohjaamosta kuulutettiin, että lentokoneet on vähän niinkuin autot, yhtä turvallisia. Frankfurtissa meidän lähtöportti vaihdettiin meidän kentälläoloaikana, ja siinä osassa mistä Lufthansan Amerikanlennot lähtee, ei ole ainoatakaan infotaulua! (siis sitä mistä näkee lähtevät lennot ja niiden tiedot) Tarmolla löydettiin kuitenkin oikea portti, jossa boardauksessa vedeltiin jo viimesiä. Joten läheltä taas piti, just kun olin kertonu tytöille siitä kuuluisasta Valencian matkasta kun missattiin lentomme väärän portin takia. Frankfurtin kenttä oli jo valmiiksi inhokki-listallani, ja siellä se pysyykin.

Itse kone oli iiiiso, ahdas ja täynnä. Lentoreitti kulki ensin Brittien saarien halki Atlantin yli Kanadan kohdalle ja siitä alas New Yorkiin. Meidän kanssa samalla osastolla oli hirveästi varmaan high school-ikäisiä nuoria, jotka olivat olleet luokkaretkellä Euroopassa. Siinä se kahdeksisen tuntia sitten meni, istuessa. Saatiin yksi ateria jälkkäreineen, plus pieniä bretzeleitä plus semmonen paistettu vaalea leipä missä oli juustoa sisällä plus juomaa sai melkein koko ajan, jos halusi. Istuimella ootti pieni tyyny ja peitto valmiina, saatii myös kuulokkeet, jolla saattoi seurata televisiosta tulevaa ohjelmaa tai kuunnella monia musiikkikanavia. Ja mikä parasta: ei kuultu eikä nähty suomea enää Helsinki-Frankfurtin kentän.

New Yorkissa sitten odoteltiin maahantulojonossa alle puolisen tuntia, jono onneksi kulki nopeaan. Jo koneessa piti täyttää erilaisia läpykkeitä ja yhteensä viisi eri asiakirjaa piti lätkäistä sitten virkailijan tiskille. Siinä otettiin myös oikean käden sormenjäljet ja nopea kuva. Ei muuten kysytty sitä kuuluisaa "business or pleasure"-kysymystä, mitä aina elokuvissa kuulee, kun joku tulee Jenkkeihin. Sen sijaan niissä kaavakkeissa kysyttiin, että onko tämä business-matka. Matkatavarat bongattiin hihnalta heti, se olikin jo tovin kerinnyt pyöriä kun me jumitettiin maahantulojonossa. Meitä ja muita au paireja oli hakemassa oikein amerikkalainen setä pienen linja-autonsa kanssa, meitä au paireja eri maista tuntui olevan sillä kertaa kymmenkunta. Sen jälkeen JFK:n pihalta alkoi bussimatka kohti Oaksdalea, kaupunginpahasta New Yorkin osavaltiossa, jossa majapaikkamme ja "opinahjomme" St. John's University.

Mitä täällä siis tapahtuu? Selitän lyhyesti. Käydään erilaisten opetustuokioiden ja ryhmätehtävien lomassa läpi au pairin arkeen liittyviä juttuja. Tunnit alkaa huomenna kello 8.15 aamulla, ja on melko kiireistä sitten seuraavat 2,5 päivää. St. John's University on iiiso alue, mutta kaikkea muuta kuin luksus. Me siis totta kai myös majoitutaan täällä. Meitä on muuten tällä kurssilla yhteensä vähän yli 200. Minun kanssa huoneeseen yhtä aikaa tuli tanskalainen au pairi ja kun olen kirjoittamassa tätä ennen nukkumaanmenoa, paikalle pamahtaa kaksi muuta au pairia, kuulemma Ranskasta ja Itävallasta. Kaikki huoneestani ovat menossa Kalifornian osavaltioon, tosin kukaan muu ei Los Angelesiin. Meillä oli tänään vain yhteinen pieni pitsatuokio, infotilaisuus ja huomenna tosiaan alkaa sitten itse asia.

Ja on kuuma! Ihan liian kuuma, meillä onneksi on kaksi puhallinta tuossa pörisemässä. On varmaan väärin ikävöidä Suomen kylmyyttä jo nyt, mutta ei se kaukaahaettua tässä helteessä olisi. Vaan USAn maaperällä ollaan nyt, vaikka ei sitä millään voi uskoa. Outoa, että se on nyt totta, ja tästä alkaa kokonainen vuosi. Sitä vain toivoo pääsevänsä äkkiä oman au pair-perheensä luo, että voi aloittaa uuteen kotikaupunkiin kotiutumisen.

Vaan nyt on laitettava nukkumaan, kerättävä voimia huomiselle kaiken tämän matkustelun jälkeen. Mitään jetlagiä ei ole, mutta muuten vaan väsyttää, sillä on tullut oltua taas pidemmästi kuin 24h hereillä ja menossa. Kun laskeuduimme New Yorkiin, Suomessa oli jo ilta. No, paikallinen aikahan näytti vasta yhtä, joten vähän niinkun elettiin 26.7 kahteen kertaan. Kerran Euroopassa ja kerran Pohjois-Amerikassa.